Viidesosa suomalaisista kuluttaa koko palkkansa ennen tilipäivää

Raha
Joka viides suomalainen kuluttaa palkkansa ennen seuraavan saamista, kertoo Nordean teettämä kysely. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 02.09.2016 09:00(Päivitetty 02.09.2016 10:48)

MTV UUTISET - STT

Joka viides suomalainen kuluttaa palkkansa ennen seuraavan saamista, kertoo Nordea teettämäänsä kyselyyn pohjaten.

Lapsiperheistä palkka kuluu loppuun ennen seuraavaa joka neljännessä. Silti kyselyn mukaan yli puolet eli 55 prosenttia suomalaisista kokee hallitsevansa taloutensa hyvin.

Parhaiten taloutensa kokevat hallitsevansa 55–65-vuotiaat, joista kaksi kolmasosaa luottaa tilanteeseensa. 26–39-vuotiaista alle puolet kertoo taloustilanteensa olevan hallinnassa.

– Noin kuudesosa vastaajista kertoo rahahuolten valvottavan öisin useammin kuin kerran kuukaudessa, ja joka kymmenes on saanut maksumuistutuksen laskusta vähintään kerran puolen vuoden aikana, sanoo Nordean yksityistalouden ekonomisti Olli Kärkkäinen.

Ongelmat nuorilla ja lapsiperheillä ovat lisääntyneet kahden viime vuoden aikana, Kärkkäinen sanoo.

Katso aiempia palkka-aiheisia uutisvideoita:

2:03img

2:05img

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Korjattu jutun otsikkoa 2.9.2016 klo 10.49.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa