Päätös kellojen siirtelyn lopettamisesta lykkääntyy yhä koronapandemian vuoksi.
Euroopan parlamentti esitti jo keväällä 2019, että kelloja siirrettäisiin viimeisen kerran tänä vuonna.
Ehdotus odottaa kuitenkin yhä EU:n neuvoston käsittelyä, koska neuvosto ja parlamentti päättävät asiasta yhteisesti.
Koronapandemia on osaltaan viivyttänyt kellojen siirtelyä koskevaa keskustelua.
Suomi on EU:n jäsenmaista ajanut aktiivisimmin kellojen siirrosta luopumista.
Päätöksenteon tueksi kuultiin laajasti kansalaisia, elinkeinoelämää ja muita sidosryhmiä.
Aiemmassa kuulemisessa talviaika sai hieman enemmän kannatusta.
Kellot siirretään kesäaikaan taas ensi yönä kello 3 tunnilla eteenpäin.