Suomen ja Ruotsin välinen harjoitusottelu ei muodostunut klassikoksi, mutta nyt joukkueella on jotain, mistä rakentaa.
Vaikka jäällä oli molempien maiden parhaat pelaajat, paistoi ottelusta syksyn ensimmäisen pelin sävy, ja vahvasti. Suomen 3-2-jatkoaikavoittoon päättyneen pelin taso ei päätä huimannut, mutta väläyksiä nähtiin. Mitä pelistä oikein jäi käteen?
1. Betoni-Pekkaan voi luottaa
Vaikka molemmat takaiskut olivat halvahkoja, oli Pekka Rinne hyvässä vedossa. Etenkin toisen erän alussa Rinne teki sitä, mitä hänen pitää tehdä World Cupissakin: piti joukkuetta pystyssä. Hän teki läpi ottelun varmoja torjuntoja ja ajoittain isoja pelastuksia tupla- ja jopa triplatorjuntojen parissa. Tuukka Rask sai kunnon haasteen, tästä on hyvä jatkaa. Tokikaan lirumaaleihin ei viikon päästä ole enää varaa.
2. Mikko ja Mikke löysivät heti toisensa
Mikko Koivu ja Mikael Granlund olivat hyökkäyksessä parhaiten toimiva kaksikko. Hyökkäyspään kiekottelussa seurakaverit löysivät toisiaan ja loivat peliä. Granlund oli Suomen hanakin laukoja viidellä kudillaan, Koivu toinen kolmella vedolla. Samaan hengenvetoon sanottakoon, että Minnesotan pari pelasi käytännössä kaksin, sillä Joonas Donskoi ei tuntunut pääsevän peliin lainkaan sisään. Nimellisessä ykkösketjussa on siis hurja kehityspotentiaali, sillä Donskoin panos voi nousta eksponentiaalisesti.
3. Puolustajat kahteen laariin
Leijonien pakistossa oli kolme onnistujaa: Olli Määttä, Rasmus Ristolainen ja Jyrki Jokipakka. Etenkin Jokipakka piti pelin niin yksinkertaisena, ettei virheitä voinutkaan tulla. Juuri tuollaista peliä hänen pitääkin pelata, eikä yrittää ihmeitä. Ristolainen ja Määttä pelasivat parina ja homma oli pääosan ajasta hallussa. Molemmilla on iso rooli Suomen nuoren puolustuksen onnistumisessa, joten lähtö oli hyvä. Paljon on parannettavaa, kuten kaikilla muillakin, mutta perusasiat ovat kunnossa. Myös Ville Pokka pelasi rauhallisesti, mutta etenkin avauspelissä on paljon hiottavaa.
Toisessa päässä ovat Sami Vatanen ja Esa Lindell. Etenkin Vatanen oli pahasti kesäterässä, eikä oikein mikään tahtonut toimia. Lindell oli kovin näkymätön koko pelin ajan. Toivottavasti jo lauantaina on parempaa.
4. Sentteriosasto
Hyökkäyspään muut onnistujat olivat Aleksander Barkov ja Valtteri Filppula. Molemmat sentterit näyttivät joukkueesta eniten siltä, miltä normaalistikin. Parannettavaa on tietysti, mutta Barkovin kiekollinen nerous ja Filppulan kokonaisvaltainen vahvuus joka puolella näkyivät ylimmille lehtereille saakka. Keskikaista on pelin kannalta tärkein osasto, joten siitä suomalaisten ei tarvitse huolia.
5. Älä Patrik masennu
Patrik Laine haukkui itsensä pystyyn pelin jälkeen. Eihän se hyvin mennyt, mutta nyt ei ole aika masentua tai puristaa mailaa. Vieressä on Barkov ja Jussi Jokinen, joiden vierellä MM-kisoista tuli arvokkaimman pelaajan palkinto. Vastustajat ovat nyt kovempia, mutta Laineen pyssy laulaa vielä aivan varmasti.
Suomi ja Ruotsi kohtaavat uudelleen lauantaina Göteborgissa.