Viisikymppinen Risto: Monisuhteisuus sopisi hyvin varttuneille

Haastateltu Risto uskoo, että monisuhteinen elämäntapa voi toimia paremmin kuin parisuhde. Kuvituskuva. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.Colourbox.com
Julkaistu 26.07.2013 10:21(Päivitetty 26.07.2013 10:57)

Etsitkö sitä yhtä ja oikeaa elämänkumppania? Polyamorinen eli monisuhteinen Risto* uskoo, että erityisesti varttunut väki saattaisi löytää onnen helpommin useammasta ihmisestä.

Ajatteletko sinäkin, että ihmissuhde voi toimia vain kahden kauppana? Viisikymppisen Riston mielestä tämä käsitys on yhteiskunnan asennekasvatuksen tulosta, jonka ulkopuolelle ajattelemalla voi löytää ratkaisun epätyydyttävään suhde-elämään.

Ennakkoluulot tyrmäävä Risto vakuuttaa, että useamman ihmisen yhteissuhde voi sisältää aivan yhtä voimakasta romanttista yhteenkuuluvuutta kuin kahden ihmisen parisuhde.

– Väitetään, että kahden ihmisen välinen rakkaus olisi se ainoa oikea rakkauskokemus. Mutta kyllä minä olen sitä mieltä, että aika harvoin parisuhde on niin erikoislaatuinen, etteikö monisuhteissa voisi päästä samaan. Uskon, että tavalliset parisuhteet ovat ihan vastaavalla tavalla vahvoja kuin vaikka hyvä kolmisuhde on.

Risto arvelee monisuhteisen elämäntavan olevan joiltain osin toimivampi kuin tavallinen parisuhde.

– Jos kriteerit ihmissuhteelle ovat tiukat, voi olla erittäin vaikeaa löytää täysin sopivaa elämänkumppania. Joten mieluummin kuin olen yksin, olen suhteessa muutamaan ihmiseen, jotka toteuttavat ja täyttävät kukin osaltaan näitä tarpeita.

Voisiko monisuhteisuus antaa uutta elämääsi? Kuvituskuva.

Polyamoriasta uutta sisältöä elämään

Riston mielestä polyamoria tuntuu olevan usein vain nuorten ihmisten juttu. Hän arvelee, että vuosisatoja pitkät sosiaaliset normit ovat vaikuttaneet siihen, että vanhempi väki loistaa piireissä poissaolollaan.

– Tai jos he ovat löytäneet polyamorian, he elävät suhteissaan onnellisena ja hiljaa, sillä heitä ei paljon näe kertomassa asioista, mutta varmasti heitä on.

Risto uskookin, että monisuhteisuus sopisi hyvin nimenomaan vanhemmille ihmisille, sillä iän myötä kumppaninvalintakriteerit saattavat olla tarkentuneet kovin tiukoiksi ja sen oikean löytäminen voi olla vaikeaa.

– Polyamorian kautta voi tavata hienoja ihmisiä, jotka voivat rikastuttaa omaa maailmaa. Jos voisi hiukan hellittää niistä vaatimuksista, ja kokeilla olisiko monisuhteinen lähestymistapa toimivampi.

*) Haastateltavan nimi on muutettu.

Kuvat: Colourbox.com

Studio55.fi/ Annimari Pasanen

Monisuhteinen Risto: "Useasta ihmisestä löydän helpommin kaiken, mitä tarvitsen"

Nämä ovat parisuhteen kriisin paikat ja yleisimmät syyt eroon

Miehet paljastivat seksifantasiansa: Lue, mitä kaivataan eniten!

Tällaista on seksi viisikymppisenä

Huono parisuhde vie toiseksi naiseksi – Joskus elämän rakkaus löytyy vasta sitoutumisen jälkeen

Tuoreimmat aiheesta

Studio55