Viivi Pumpanen nähdään juonittelua vaativassa realityssa: "Henkisesti haastavin ohjelma ikinä"

Viivi Pumpanen valmentaa junioreja yllättävässä lajissa 7:08
Viivi Pumpanen kertoo MTV Uutisille, miten suuresti Myyrä-ohjelma vaikutti henkiseen puoleen.

Viivi Pumpanen on yksi tämän kauden Myyrä-ohjelman kilpailijoista. Hän myöntää, että hänen aiemmat kokemuksensa tv-ohjelmien kuvauksista ovat olleet huomattavasti helpompia.

Aiemmin Tanssii Tähtien Kanssa-, Voitolla yöhön- ja Atlantin yli -ohjelmien osallistujana nähty juontaja Viivi Pumpanen lähti Myyrä-ohjelmaan, koska koki kyseisen kilpailurealityn olevan koko perheen hyvänmielen ohjelma.

Myyrän juonittelu ja valehtelu osoittautui kuitenkin haastavaksi.

– Se oli ihan hirveää, haastavaa ja vaikeaa. Tässä pelissä toki kaikki juonittelee luvan kanssa. Siinä pitää vetää roolia ja vähän kieroilla, se on se pelin henki, Pumpanen sanoo.

Pumpanen kertoo kestäneensä tilanteen paremmin siitä syystä, että tiesi kyseessä olevan kuitenkin vain peli.

Tässä ei kuitenkaan pelata henkilökohtaisesti ketään vastaan – se oli hyvä asia.

Juontaja sanoo epäilleensä lopulta kaikkia ja kaikkea.

En luottanut lopulta enää itseenikään, hän nauraa.

Kilpailijajoukosta tuli Viivin mukaan läheinen, vaikka eripuraa ja haastamistakin on Pumpasen mukaan luvassa.

Sitten niistä keskusteltiin, että miksi teit noin, miksi valehtelit, miksi sanoit noin? Hauskaa kivaa haastamista on myös ollut.

Läheisimmiksi kilpakumppaneiksi hänelle tulivat Arja Koriseva, Robert Helenius, Ina Mikkola ja artisti Juno.

Arjan kanssa olen jopa purjehtinut Atlantin yli, niin se on myös haastavaa, kun luulet tuntevasi toisen hyvin, Pumpanen sanoo.

Atlantin ylitys oli ennen kaikkea fyysisesti haastava, ja toki myös Myyrässä nähdään melko fyysisiä kilpailutehtäviä. Fyysisyys ei kuitenkaan osoittautunut tässä kisassa haasteeksi.

Tämä oli kyllä henkisesti hankalin ja haastavin ohjelma, jonka olen tehnyt, Pumpanen myöntää.

Tämä on mielen peli, jossa ei enää tiedä mistään mitään. Todellisuutta ei ole, vaan kaikki on ihan sekaisin.

Posse-ohjelmassa jaUuden Musiikin Kilpailussajuontajana aiemmin nähty Pumpanen jatkaa syksyllä myös MTV3-kanavan Hockey Night – Tien päällä -ohjelman juontajana.

Jääkiekossa häntä kiehtoo sen monipuolisuus ja rankkuus urheilulajina.

Urheilen itsekin paljon se on itselleni elämäntapa ja kiekko on itselleni myös henkilökohtaisesti tuttua, jääkiekkoilija Otso Rantakarin kanssa naimisissa ollut Pumpanen sanoo.

Lisäksi Pumpanen nähdään syksyllä vierailevana tähtenä Salatut elämät-sarjassa. Hänen hahmonsa Kikka näyttäytyy ensikertaa jaksossa 4632. 

Kikka on Pumpasen mukaan hyvästä asemasta ja yltäkylläisyydestä nautiskeleva itsetietoinen ja hyvin varakas nainen, "party lady".

Pumpanen kertoo MTV Uutisille tarttuneensa valtavan innostuneissa tunnelmissa tilaisuuteen vierailla Salkkareissa.

– Tämä oli itseasiassa semmoinen juttu, mitä olin miettinyt jo joku aika sitten, että voisipa olla aika hauskaa käväistä joskus vieraana nimenomaan Salkkareissa. Sitten kun tämä mahdollisuus tuli, niin ajattelin, että vitsi, näin nämä joskus vain tulevat, kun olet pohtinut jotain. Eihän siihen voinut olla tarttumatta.

Katso videolta, millaista juonittelua ja haastamista on Viivi Pumpasen mukaan Myyrä-ohjelmassa luvassa.

Myyrä, 4. tuotantokausi MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ke 11.9. klo 20 alkaen. 

Myyrä: Johtolangat MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla ke 11.9. klo 21 alkaen. 

Lue myös:

    Uusimmat