Vintage-vaatteillakin voi pukeutua nykymuodin mukaisesti. Kysyimme kauppojen pitäjiltä, mikä vintagessa on tällä hetkellä pinnalla.
Moni etsii vintage-vaatteita kivijalkakaupoista löytääkseen jotain persoonallista, kuormittaakseen vähemmän maapallon luonnonvaroja tai tehdäkseen edullisia löytöjä. Välillä second hand -kaupat saattavat olla kuitenkin hieman koetteleva kokemus, täynnä tavaraa, joista osa on vieläpä huonossa kunnossa tai suorastaan rikki.
Entäpä, jos joku olisi kuratoinut valmiiksi valikoiman käytettyjä vaatteita tai kunnostanut elämää nähneitä vintage-aarteita ja voisit selata ja tilata niitä kotisohvalta käsin?
Kolme verkossa toimivaa vintage- ja second hand -kauppaa kertoo, mikä vintage-vaatteissa on tällä hetkellä pinnalla.
Lue myös: Näin kengät pysyvät hyväkuntoisina pitkään – suutarimestari vinkkaa: "Se on yksi tärkeimmistä asioista"
Radhica – vintage-vaatteita eri vuosikymmeniltä
Vanhemmat vaatteet kiinnostavat Radhican perustajaa Taru Latvalaa erityisesti, koska ne ovat laadultaan aivan eri luokkaa ja usein myös persoonallisempia, kuin nykyvalikoima
Radhican valikoimassa on vintage-vaatteita pääasiassa 1950-luvulta 2000-luvun alkuun, pääasiassa aikuisille, mutta tarjonnasta löytyy myös muutamia lastenvaatteita.
– Alkuvuosina valikoima oli kuratoitu melko hippihenkiseksi, mutta nykyään tyylejä on laidasta laitaan. Toki pyrin pitämään silmällä trendejä valikoiman suhteen ja tällä hetkellä esimerkiksi Y2K/millenium on kovassa huudossa, Latvala kertoo.
Radhicalle tyypillisimpiä tuotteita ovat muun muassa silkkipaidat, villaneuleet, nahkatakit, trenssit ja keväällä ja kesällä valikoimaan tulee paljon mekkoja.
Latvala on tällä hetkellä pääasiassa kotona pienten lastensa kanssa, mutta verkkokauppaan tulee silti joka kuussa noin sata uutta tuotetta. Se, koska uudet tuotteet ilmestyvät verkkokauppaan vaihtelee paljon, mutta liittyessään uutiskirjeen tilaajaksi saa aina ensimmäisenä tiedon uutuuksista.
Radhicaan ostetaan vaatteita isoissa erissä esimerkiksi kuolinpesistä, jolloin mukaan luonnollisesti myös vaatteita, jotka eivät kuntonsa puolesta pääse myyntiin.
– Iso osa työstä kuluukin vaatteiden huoltoon: nukanpoistokone ja tahranpoisto ovat pelastaneet satoja vaatteita. Jokaisesta erästä löytyy vaatteita, joissa on jotain pikkuvikoja, joita sitten korjailen, Latvala kertoo.
Latvalan mielestä vintage-vaatteesta saattaa jopa tehdä kiinnostavamman se, että jossain kohtaa on paikattu reikä.
– Mielestäni ajan patina kuuluu jutun jujuun – tietynlainen rentous ja huolettomuus.
Lue myös: Toisen lahjoitus on toisen aarre – näitä asioita kierrätyskeskuksista metsästetään eniten: "Ne eivät yleensä ehdi kauaa hyllyssä olla"
Aina2hand – vintage-vaatteita hyvillä tuotekuvilla
Aina2hand on toimii sekä vintage-verkkokauppana että kivijalkakauppana Ruoveden keskustassa. Suurin osa asiakkaista on kaupungissa asuvia 25–44-vuotiaita naisia.
Kauppa keskittyy 1960–1990-lukujen vintageen, lisäksi mukana on myös laadukasta second handia. Myynnissä on pääsääntöisesti naisten vaatteita kaiken ikäisille sekä unisex-tuotteita esimerkiksi takeissa ja kauluspaidoissa.
– Olemme erikoistuneet ajattomiin tuotteisiin, laadukkaisiin luonnonmateriaaleihin sekä nykymuodin mukaiseen tyyliin, Karoliina Viitasalo Aina2Handista kertoo.
Aina2hand on yhden naisen pyörittämä yritys ja kuukausitasolla uusia vaatteita tulee myyntiin noin 80–140 kappaletta.
Viitasalon mukaan kaupassa satsataan laatuun sekä hyviin tuotekuviin ja tuotetietoihin, jotta nettiostosten tekeminen olisi mahdollisimman helppoa ja luotettavaa.
– Olemme saaneet paljon kiitosta verkkokaupan helppokäyttöisyydestä, nopeasta toimituksesta sekä paikkansapitävistä tuotetiedoista, Viitasalo kertoo.
Valikoimasta löytyy paljon ajattomia tuotteita sekä trendien mukaista vintagea.
– Meiltä kannattaa etsiä esimerkiksi nahkatakkeja, laadukkaita perusvaatteita sekä luonnonmateriaaleista valmistettuja vaatteita, Viitasalo vinkkaa.
Aina2Handinkin uutiskirjeen tilaajat saavat aina ilmoituksen, kun kauppaan ilmestyy uusia vaatteita (yleensä keskiviikkoisin), jonka lisäksi uutiskirjeessä kerrotaan myös parhaimmat tarjoukset.
Viitasalon laatuseula on tiukka, eikä myyntiin oteta sellaisia vaatteita, joita hän ei voisi itse käyttää. Kaikki tuotteet myös pestään ja korjataan tarvittaessa ennen myymistä.
– Mikäli tuotteen kunnossa on siitä huolimatta jotain moitteita, on se aina huomioitu hinnassa ja ilmoitettu tuotetiedoissa.
Aina2hand maksaa myyntiin tarjottavista vaatteista yleensä noin neljäsosan vaatteen ulosmyyntihinnasta.
Verkkokauppiaan näkökulmasta esimerkiksi turkikset ovat Viitasalon mukaan hankalia myytäviä: ne vievät tilaa, niitä on hankala postittaa, eikä niille ole oikeastaan kysyntääkään.
Sen sijaan kysyntää on aina ajattomille kotimaisille tuotteille, kuten Marimekon vintage-jokapoikapaidoille, Leviksen 501 vintage-farkuille sekä yksinkertaisesti laadukkaista materiaaleista valmistetuille mekoille ja silkkipaidoille.
Lue myös: Miten tunnistaa laadukkaat vanhat vaatteet? Vintage-yrittäjä antaa helpot vinkit löytöjen tekoon: "Logot ja pesulaput on hyvä tutkia"
Niin Mua – parhaat helmet ostetaan Instagramin kautta
Niin Mua on erikoistunut kotimaisiin vintage-vaatteisiin ja asusteisiin, eli ennen vuotta 2002 valmistettuihin vaatteisiin. Valikoimaa löytyy kaikenikäisille naisille, miehille sekä lapsille.
– Tällä hetkellä valikoimamme tuotteista arviolta 60 prosenttia on Suomessa valmistettuja, vintage-kaupan omistaja ja perustaja Maarit Kautto kertoo.
Vuositasolla verkkokauppaan lisätään noin 2000 tuotetta ja päivittäin vaatteita huolletaan myyntiin noin 30–40 kappaletta. Myyntiin tullessaan kaikki vaatteet ovat Kauton mukaan puhtaita, ehjiä ja hajuttomia ja jos tuotevirheitä on, niistä ilmoitetaan aina.
Kauton mukaan verkkokaupasta ja Porvoossa sijaitsevasta liikkeestä kannattaakin ehdottomasti metsästää laadukkaita vintage-vaatteita yllättävän edulliseen hintaan.
Verkkokauppaan ilmestyy joka torstai valikoima ajankohtaisia ja haluttuja tuotteita, jonka lisäksi Instagramissa esitellään joka maanantai, keskiviikko ja perjantai juuri huollosta tulleita tuotteita.
– Parhaimmat herkut myydään suoraan näistä tarinoista, Kautto paljastaa.
Tuotteet, jotka eivät mene sesonkinsa aikana kaupaksi varastoidaan odottamaan seuraavaa kautta. Jos vaate ei sovellu Niin Mua -valikoimaan, se toimitetaan joko paikalliselle Goodwill-kierrätysmyymälälle, poistotekstiilikeräykseen tai kierrätystuotemateriaaliksi Pumpa Upcycle Oy:lle. Niin Mua myös saa korjausta vaativia vintage-vaatteita Goodwillin kautta.
Niin Mua -yrityksellä on käytännössä kolme myyntikanavaa, joilla kaikilla on Kauton mukaan omat tyypilliset asiakkaansa.
Instagramin kautta asioivat hieman nuoremmat, trendikkäät henkilöt, joille some on luonnollinen tapa vaatteiden ostamiseen. Verkkokauppaa käyttävät pääsääntöisesti hieman vanhemmat naisoletetut ja Porvoon myymälässä asiakkaiden kirjo on taas selkeästi laajempi.
Kauton mukaan miesten pukuja tarjotaan jatkuvasti myyntiin, mutta valitettavasti niitä myös ostetaan hyvin vähän.
– Tällä hetkellä kaupaksi menevät värikkäät neuleet sekä 1990-luvun sportti ja housupuvut, Kautto kertoo.
Valikoimassa suosittuja ovat myös ihan perusvaatteet: housut, t-paidat ja puserot.
– Mustat suorat housut kun ovat mustat suorat housut ennen, nyt ja tulevaisuudessa.
Lue myös: Matalavyötäröiset farkut ja läpinäkyviä kankaita: Stylisti vinkkaa, kuinka hurjaa paluuta tekevää 2000-luvun muotia voi soveltaa arjessa
Lue myös: Helsinkiläisessä kauppakeskuksessa on yksi erityinen kerros – "Ihmiset ovat ottaneet sen innostuneesti vastaan"
Katso myös: Palvottu pin-up -tähti Wilhelmina Af Fera kertoo pin-up-tyylinsä ehdottomista kulmakivistä
4:20