Suomalaiset ovat hulluina markettien vaatteisiin – MTV Uutiset selvitti, miksi "ruokakauppamuoti" myy

5:35img
Tunikoita, housuja ja arjen vaatteita. MTV Uutiset kävi Prismassa ja K-Citymarketissa selvittämässä, miksi markettimuoti myy.
Julkaistu 22.10.2022 08:31
Toimittajan kuva
Terhi Romo

terhi.romo@mtv.fi

Toimittajan kuva
Fanni Parma

fanni.parma@mtv.fi

Suomalaiset rakastavat markettimuotia ja koronan myötä rakkaus on syventynyt edelleen. Vaatekaapin täydennys ruokaostosten yhteydessä houkuttelee aiempaa useampia, eikä kaupunkilaisetkaan karsasta markettivaatteita entiseen tapaan.  

Markettimuoti on tehnyt viime vuosien aikana maineenparannuksen ja suosituimpien tuotteiden, kuten nilkkasukkien ja sukkahousujen, lisäksi marketeista löytyy vaatteita myös juhlaan.   

Etenkin naiset ovat löytäneet tiensä entistä useammin markettimuodin pariin. K-Citymarketeissa naistenvaatteita myydään noin 15 prosenttia viime vuotta enemmän.  

– Korona-aikana ihmiset tottuivat ostamaan paljon eri asioita kerralla, jolloin uudet asiakkaat tutustuivat vaatevalikoimiin, kertoo osto- ja myyntipäällikkö Terhi Pelin

Lue myös: Pia halusi suunnitella itselleen sopivia vaatteita, perustikin yrityksen – 10 vuotta myöhemmin hän on miljonääri: "Lähti ihan hillitön mylly päälle"

Houkuttimena 12,90 euron farkut ja laaja tunikavalikoima

Yli puolet Prismasta vaatteita hankkivista kertoo ostavansa vaatteita muutaman kerran vuodessa. Prisman top 3 myydyimmissä naisten vaatteissa nilkkasukkien ja sukkahousujen lisäksi ovat Housen 12,90 euroa maksavat slim-fit -farkut. Viime vuonna niitä ostettiin 33 000 kappaletta.  

– Olemme halunneet varmistaa, että meillä on markkinoiden halvin farkku ja jokaisella on mahdollisuus ostaa uudet farkut. Teemme tämän tuotteen alhaisemmalla katteella ja siksi olemme pystyneet pitää tämän hintatason, pukeutumisen myyntipäällikkö Jonna Halme-Räsänen kertoo. 

Testasimme 12,90 euron farkut. Juttu jatkuu videon alla.

3:12img

Tältä näyttävät 12,90 euroa maksavat Prisman halpisfarkut.

Prisman lokakuussa julkaistun Näin Suomi pukeutuu -trendiraportin mukaan suomalaiset eivät halua investoida housuihinsa suuria summia. Eniten myydään alle 30 euroa maksavia farkkuja.  

Prismassa miesten myydyin housumalli on mustat collegehousut. Naisten ja miesten farkkujen ja collegehousujen osuus on yhteenlaskettuna 200 000 kappaletta vuodessa.

Myös K-Citymarketissa housut ovat ostetuimpien vaatteiden joukossa. Niiden lisäksi eniten ostetaan neuleita, ulkoiluvaatteita, trikoo- ja collegevaatteita, sukkia, käsineitä, päähineitä ja alusvaatteita.  

Myös suomalaisten rakastama tunika on edelleen markettimuodin luottovaate. Tunikaa voikin kutsua kansalliseksi erikoisuudeksi, sillä niitä ei maailmalla käytetä samalla innolla. 

– Tunikoita käytetään niin arjessa kuin juhlassa ja niitä löytyy neuleesta, trikoosta sifongista, eri kuosista ja väristä, Prisman Halme-Räsänen summaa suomalaisten rakkauden tunikoihin.

Lue myös: Vältä tyypilliset pukeutumismokat – näillä vinkeillä puhkeat kukkaan: "Pistä päälle sitä..."

Uudet brändit tuovat uudet ostajat

Pelinin mukaan markettimuodin nousua selittää koronan ohella myös uudet, vain K-Citymarketeista myytävät brändit. Brändituotteita otetaankin myytäväksi aiempaa enemmän ja harkitummin.

– Valikoimat ovat kehittyneet vuosien varrella paljon. Oman merkin lisäksi olemme tuoneet myös sellaisia brändejä, joita ei saa kuin Citymarketista. Sekin on syy tulla ostoksille, Pelin kertoo. 

K-Citymarketissa esimerkkejä näistä ovat yhdysvaltalainen Ellen Tracy sekä tanskalainen fire&glory, jotka nousivat suosioon erityisesti kesämekkojensa myötä.   

Myös Prismasta löytyy yhä enemmän kansainvälisesti ja Suomessa tunnettuja merkkejä. Lisäksi kaksi vuotta sitten lanseerattiin Antti Tapani -mallisto kirkkaine väreineen ja toppahameineen. Malliston taiteellisena johtajana toimii Antti Tuisku.  

 Mikä on amfori BSCI -auditointi tai mitä tehdaslistoista pitäisi päätellä? Juttu jatkuu videon alla.

3:41img

Asiantuntija arvioi, onko markettimuoti eettistä.

Vaikka brändit ovat tuoneet uusia shoppailijoita marketteihin, Prisman raportin mukaan suurimmalla osalla mukavuus ja käytännöllisyys on omien vaatehankintojen tärkeimpiä valintakriteerejä. 

– Suomalainen kertoo olevansa "varman päälle pukeutuja" ja usein luottaa hyviksi havaitsemiinsa tuotteisiin ja usein palaa ostamaan niitä uudestaan.

Lue myös: Rikkinäisen vetoketjun saakin korjattua helposti kotona – "Todella yksinkertainen niksi"

Helppous ja nopeus houkuttelevat

 Myös korona on tehnyt tehtävänsä markettimuodin suosion kasvussa. Perinteisesti eniten markettimuotia ostavat lapsiperheet, mutta erityisesti vuoden 2021 aikana myös muut asiakasryhmät, kuten nuoret parit, sinkut ja yksinasuvat löysivät vaateostoksille marketteihin. 

– Uskomme, että marketmuoti tulee entisestään kasvamaan, koska kuluttajien asenteet vahvistuvat siihen suuntaan, että arvostetaan ostamisen helppoutta, nopeutta ja kaiken saamista saman katon alta, Pelin kommentoi. 

K-ryhmä teetti keväällä 2020 tutkimuksen, jonka mukaan marketmuotia vierastettiin kasvukeskuksissa. Kun tutkimus tehtiin pahimman koronashokin jälkeen, vuoden 2022 alussa, kävi ilmi, että markettimuodin pariin löydettiin myös Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa.

– Pystymme kauppakohtaisesti profiloimaan, että millaista valikoimaa me voimme tarjota sen kaupan asiakkaille, Pelin kertoo.

Lue myös: Näin kengät pysyvät hyväkuntoisina pitkään – suutarimestari vinkkaa: "Se on yksi tärkeimmistä asioista"

Kysyntä ensin 

Sekä Prisman että K-Citymaketin valikoimat perustuvat kysyntään eli siihen, mitä ihmiset haluavat ostaa.  

– Hyödynnämme toiminnassamme kaikkea meillä olevaa dataa, eli lukuja ja asiakastietoa. Pystymme hyvin nopeasti näkemään tuloksia ja myös reagoimaan poikkeamiin, K-Citymarketin Pelin kertoo. 

– Tutkimme myös paljon kansainvälisiä trendejä ja tutkimme dataa, miten ennustetaan, että mitkä tuotteet ja trendit nousevat. Esimerkiksi tänä vuonna toppaliivit. Sitten tuomme ne valikoimaan. 

No voiko markettimuoti ja esimerkiksi 12,90 euron suosikkifarkut olla eettisesti kestäviä? Kummankin marketin mukaan eettisyyteen panostetaan.

Halme-Räsäsen mukaan Prismassa eettisyyttä pyritään varmistamaan vaatetuotannon työolosuhteiden auditoinneilla, vastuullisten materiaalien lisäämisellä sekä läpinäkyvällä viestinnällä.  

– Esimerkiksi kerromme tuotteen pesulapuissa vaatteen valmistaman tehtaan ja ne ovat nettisivuilla nähtävissä. Asiakkaan pitää pystyä luottamaan, että Prisma tekee vastuullisia tuotteita ja hinta-laatusuhteeltaan parhaita tuotteita, Halme-Räsänen kertoo.   

Lue myös: Muotijohtaja paljastaa kestävän pukeutumisen salat: "Viisainta, mitä voit tehdä..."

Lue myös: Oletko koskaan tullut ajatelleeksi? Poolopaitakikka yllätti somessa: "Olen 25-vuotias enkä tiennyt tätä"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Tuoreimmat aiheesta

Vaatteet