Viranomaiset pitävät mahdollisena, että koronarokotuksista lähtee liikkeelle valheellisia väittämiä eli disinformaatiota.
Tähän mennessä järjestäytynyttä disinformaatiokampanjointia ei suojelupoliisin mukaan ole kuitenkaan havaittu.
Lue myös: Yhdysvalloissa asiantuntijat suosittelevat myyntilupaa uudelle koronarokotteelle: Ei vaadi pakastinta
Verkossa saattaa törmätä jo nyt suomenkieliseen, epäluuloja lietsovaan materiaaliin. Muutamissa kaupungeissa on jaettu rokotevastaisia lentolehtisiä.
10:01THL:n johtava rokoteasiantuntija Mia Kontio kertoo, miksi koronarokote ei välttämättä vapauta suomalaisia kesän viettoon.
Suposta kerrotaan, että rokotevastaisen materiaalin levittäminen ei vaikuta toistaiseksi järjestäytyneeltä.
Disinformaation riski sen mukaan kuitenkin kasvaa, jos pandemia pitkittyy tai rokotusten antaminen ei etene suunnitellusti.