Virolaistutkija uskoo tietävänsä, mistä suomalaiset tulivat – selittää myös, miksi suomalaiset eivät ymmärrä sukulaiskieli viroa

Hän myös huomauttaa, että muuttomatkoille lähdettiin eri alueilta. Tätä todistavat erot arkeologisessa aineistossa. Suomensukuisten alkukoti sijoittuu Volgan ja Okajoen tienoille, joka oli länsiuralilaisten heimojen kotialue. Myöhemmin heimot jakaantuivat kantasuomalaisiin, kantasaamelaisiin ja mordvalaisiin.

– Kantasaamelaisten esi-isät aloittivat siirtymisen Suomeen päin muita aikaisemmin eli noin 1700–1300-luvuilla ennen ajanlaskun alkua. Kantasuomalaisten esi-isät puolestaan lähtivät liikkeelle hieman myöhemmin, ja noin 1200–1000-luvuilla ennen ajanlaskun alkua he olivat ehtineet jo Itämeren seuduille, Lang sanoo.

Kantasuomalaisten reitti eteni Volgalta Dneprin yläjuoksulle, ja sieltä on edetty Väinäjoen yläjuoksulle ja lopulta Itämeren rannoille. Osa ihmisistä siirtyi Latviasta Viroon ja osa Virosta Suomeen.

Itämerensuomalaisten muodostumisesta ja varhaishistoriasta kertova Valter Langin kirja Homo Fennicus (SKS) on juuri julkaistu suomeksi. Teos ilmestyi Virossa 2018 ja herätti tuolloin suurta huomiota.

Lue myös: Suomalaisissa yhä jonkin verran siperialaista geeniperimää – "Saamelaiset edustavat siperialaista perimää vahvemmin kuin mikään muu Euroopassa"

Hiidenkiukaat muistuttavat esigermaanisen kielen puhujista

Saavuttuaan Itämeren rannalle kantasuomalaiset omaksuivat kieleen lainoja germaaneilta, jotka olivat asettuneet alueelle jo aiemmin. Germaaneilta kantasuomalaiset oppivat merenkulun ja muun muassa siihen liittyvää sanastoa. Nykysuomessa esigermaaninen alkuperä näkyy muun muassa sanoissa meri, laiva, airo, merta, nuotta ja hylje.

Suomessa fyysisiä muistoja näistä esigermaanista kieltä puhuneista siirtolaisista ovat hiidenkiukaat, joita löytyy myös Ruotsin puolelta. Virosta löytyy myös samantyyppisiä kiviarkkukalmistoja.

– Arkeologisen ja kielitieteellisen aineiston perusteella voi väittää, että Suomessa hiidenkiukaiden ja Virossa kiviarkkukalmistojen väestö on ollut muinaisgermaanista.

Kantasuomalaisten ja muinaisgermaanien sekoittuminen tapahtui Langin mukaan parin kolmen vuosisadan kuluessa.

Itämerensuomalaiset kielet kehittyivät myöhäiskantasuomesta

Itämeren rannoilla kantasuomen kieli kehittyi eteenpäin. Langin mukaan kielihistorioitsijat puhuvat kolmesta kielen asteesta: varhaiskantasuomesta, keskikantasuomesta ja myöhäiskantasuomesta.

Lang uskoo, että Pohjois-Latviassa, Virossa, Suomen rannikolla ja Keski-Ruotsin itäosassa myös kantasuomen murteet muovautuivat.

Myöhäiskantasuomeksi kutsutusta kielestä kehittyivät itämerensuomalaiset kielet, muun muassa viro, suomi, eteläviro, liivi ja karjala. Tämä kehitys tapahtui Langin mukaan eteläviroa lukuun ottamatta ensimmäisellä vuosituhannella ajanlaskun jälkeen.

Eri itämerensuomalaisista kielistä voidaan puhua vasta viikinkikaudella ja sen jälkeen. Ainoa poikkeus tästä on siis eteläviro, joka erosi muista jo aikaisemmin, ehkä jo ajanlaskumme alussa, Lang lisää.'

Lue myös: Suomen kansallishevoselta löytyi kaukaisia juuria – geenitutkimus paljasti suomenhevosen yllättävän perimän: "Jotain mielenkiintoista on tapahtunut"

Viron ja suomen kielissä vaikutteita balttilais- ja germaanikielistä

Vaikka eteläviroa lukuun ottamatta itämerensuomalaiset kielet eriytyivät vasta ensimmäisellä vuosituhannella, suomea puhuvien on vaikea ymmärtää viroa ja päinvastoin. Vastausta tähän täytyy Langin mukaan etsiä keskiajalta, jolloin viron kieleen vaikutti saksa ja suomen kieleen ruotsi.

– Niinpä eri vaikutukset eri naapureilta ovat tehneet erot suuremmiksi kuin ne muuten olisivat ehkä tulleet.

Myös muista suomalais-ugrilaisista kielistä itämerensuomalaiset kielet eroavat juuri siksi, että niihin ovat vaikuttaneet suuresti balttilaiskielet ja germaanikielet. Ero näkyy Langin mukaan myös kulttuurissa.

– Myös arkeologiset aineistot näyttävät selvästi sen, että meillä on paljon balttilais- ja germaanivaikutuksia.

Saamelaisuus selittää eroa virolaisten ja suomalaisten geeniperimässä

Langin mukaan myös geneettinen aineisto tukee sitä, että meidän esi-isämme ovat tulleet Itämeren rannoille vasta kivikauden jälkeen. Eli he ovat tulleet tänne myöhemmin kuin aiemmin on kuviteltu.

Virossa on tutkittu kiviarkkukalmistoja ja myöhempiä tarhakalmistoja ja niistä löytynyttä luuainesta.

– Juuri varhaisissa tarhakalmistoissa esiintyy sellainen haploryhmä, joka on peräisin idästä. Tämä on ajoitettu vuosien 800–500 välille ennen ajanlaskun alkua. Tämä on aikaisin todiste idästä tulleista ihmisistä, Lang sanoo.

Geeniperimä yhdistää virolaisia, latvialaisia ja liettualaisia.

– Heidän välillään on lähes mahdoton tehdä eroa. Että vaikka kieli on ihan toinen, geneettinen perimä on suurin piirtein sama.

Kiinnostava kysymys Langin mukaan on osittainen ero virolaisten ja suomalaisten geeniperimän välillä.

– Tällä hetkellä uskotaan, että suomalaisten geeniperimä on vain osittain sama kuin virolaisten, mutta toinen ja ehkä isompi osa tulee saamelaisilta. Monet saamelaiset ovat suomalaistuneet vuosisatojen kuluessa. Se selittää geneettisen erikoisuuden, Lang sanoo.

Lue myös: Suomalaisten alkuperäisrodut ovat maahanmuuttajia – mansikkien ja mustikkien esi-isät saapuivat kahdesta suunnasta

Suomalaisprofessori nostaa korkealle kirjan ansiot

Valter Langin kirja vie merkittävästi tutkimusta eteenpäin, arvioi itämerensuomalaisten kielten professori Riho Grünthal Helsingin yliopistosta.

– Kirja on esimerkki pitkäjännitteisestä humanistisesta perustyöstä, jossa kokeneen tutkijan käsissä tulee uusi synteesi ja uusi näkökulma, mitä tällä alueella on esihistoriallisena aikana tapahtunut, hän sanoo.

Grünthal muistuttaa, että Suomessa on 1800-luvulta lähtien jatkuvasti haluttu tietää, mistä suomalaiset tulevat.

– Siihen ei edelleenkään ole olemassa yhtä helppoa yksittäistä vastausta. Tässä on kyse siitä, että Valter Lang luo nyt kontekstin arkeologin silmin, mutta tämän kieliryhmän synnyt huomioon ottaen. Ja oikeastaan tarkemmin kuin kukaan muu aikaisemmin luonnostelee sosiohistoriallista kontekstia ja samoin leviämistapaa.

Perimmiltään on Grünthalin mukaan kysymys siitä, miksi suomi, viro, karjala, vepsä, vatja ja liivi kuuluvat uralilaiseen kielikuntaan, joka on selvästi itäistä perua.

Grünthalin mukaan Lang luo uskottavan kehityksen siitä, miten uralilaiset kielet levisivät Itämeren alueelle.

– Hän luo myös kulttuurisen kontekstin, joka lähtee siitä ajatuksesta, että niin sanottu eteläinen reitti, Väinäjoen eli Daugavajoen laaksoa pitkin tapahtuva levittäytyminen, on merkittävä selitystapa, Grünthal sanoo.