M on Volvon vastaus kyydityspalveluille ja yhteiskäyttöautoilulle.
Pääkuvan videoVolvo on tuomassa Android-käyttöjärjestelmän ja Googlen kartat autoihinsa |
Volvo on viimeisin autovalmistaja, joka lähtee mukaan kyytipalveluiden ja yhteiskäyttöautojen kilpailuun. Volvo on nimennyt palvelunsa salaperäisen minimalistisesti: M.
Uusi palvelu aloittaa kyyditykset vuoden 2019 keväällä Ruotsin ja Yhdysvaltain markkinoilla.
Tällä hetkellä Volvolla on Ruotsissa autojen yhteiskäyttöpalvelu, Sunfleet, mutta jatkossa se yhdistyy osaksi M-palvelua.
Volvon tiedottaja sanoo, että palveluun tulee käyttöön suurin osa Volvon automalleista. M-palvelua testataan parhaillaan laajamittaisesti, jotta sen hinnoittelu saadaan kuntoon, ja jotta palveluun soveltuvat mallit saadaan mitoitettua, tiedottaja kertoo.
– Me tiedostamme, että urbaanit kuluttajat pohtivat perinteistä auton omistajuutta uusiksi, Volvo henkilöautojen toimitusjohtaja Håkan Samuelsson sanoo tiedotteessaan.
– M on osa ratkaisuamme. Volvo on kehittymässä kuluttajapalveluiden tuottajaksi, Samuelsson toteaa.
Samuelssonin mukaan henkilöliikenne on käymässä läpi perinpohjaista murrosta. M-palvelu luo Volvolle uusia tulonlähteitä ja on tärkeässä roolissa, kun Volvo yrittää hankkia yli 5 miljoonaa kuluttaja-asiakasta seuraavan vuosikymmenen puoliväliin mennessä, hän summaa.
Lähde: Automotive News Europe