VR aikoo lopettaa lippujen käteismyynnin kaukojunissa. Suunnitelman mukaan käteismyynti päättyy ensi syyskuun alussa, ja sen jälkeen kaukoliikenteessä voi ostaa lipun junasta vain maksukortilla.
Jos käteismyynti kaukojunissa päättyy, matkalippuja saa itsepalvelukanavien ja junien lisäksi R-kioskeilta, asemilta ja puhelinpalvelusta.
Käteismyynti ollut laskussa
Kaukoliikenteen junissa käteisellä tapahtuva lipunmyynti on ollut voimakkaassa laskussa. VR:n mukaan yli 99 prosenttia Suomen junamatkustajista ostaa nykyisin junalippunsa ennakkoon tai junista maksukorteilla.
VR arvioi lippujen käteismyynnin osuuden laskevan edelleen tasolle, jossa se ei kata käteisen käsittelystä syntyviä kustannuksia.
– Edullisin lippu ja istumapaikka on mahdollista varmistaa ostamalla lippu hyvissä ajoin etukäteen. Ennakointi auttaa myös meitä mitoittamaan junia oikein. Suurin osa asiakkaistamme suosii itsepalvelukanavia, erityisesti mobiilimaksaminen kasvaa, perusteli matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen VR:n tiedotteessa.
Odotettavissa muitakin uudistuksia
VR uusii tänä vuonna verkkokaupan, mobiilisovelluksen ja automaatit samalla kun kaukoliikenteen junahenkilökunnan myyntilaitteet uusiutuvat.
– Pyrimme tekemään siirtymästä mahdollisimman joustavan. Pitkä siirtymäaika tarjoaa mahdollisuuden totuttautua muiden kanavien ja maksuvälineiden käyttöön. Seuraamme myyntikanavien kehitystä jatkuvasti, ja päivitämme tilannearviota syyskuuta kohden, Romanainen lisäsi.
Helsingin alueen ja Etelä-Suomen taajamaliikenteen lähijunissa lipunmyynti loppui kokonaan vuonna 2017.
Matka ei keskeydy, jos kortti ei toimi
Maksukorttien käytössä on ilmennyt aika ajoin ongelmia esimerkiksi pankkien järjestelmävikojen vuoksi. Jos matkalippua ei vastedes voi ostaa käteisellä kaukojunista, eikä maksukortti teknisen vian vuoksi toimi junassa, matkustajaa ei poisteta kyydistä lipun puuttumisen vuoksi, kerrotaan VR:n viestinnästä.
– Asiakasta ei ohjata pois junasta tilanteessa, jossa hän jää ilman omaa syytään matkaliputta. Kaikissa tapauksissa käytetään harkintaa. Jo nyt VR varmistaa liputtoman asiakkaan kohdalla, että tämä pystyy huolehtimaan itsestään, kertoi Janna Viisterä VR:n viestinnästä STT:lle.
Viisterä kuitenkin korosti samalla, että VR suosittaa hankkimaan junan matkalipun etukäteen.