Suuronnettomuusvaaran aiheuttanut kuljetusletka ollut VR:n vastuulla – tuhansia litroja räjähtävää ainetta valui maahan

1:11img
Julkaistu 08.04.2018 17:32

MTV UUTISET – STT

Mäntyharjun säiliövaunuletkan kuljetus on ollut VR:n vastuulla, kertoo VR Groupin viestintäjohtaja Tatu Tuominen.

Vaunujen omistajaa ja määränpäätä ei aiota kertoa julkisuuteen onnettomuustutkinnan ollessa kesken, hän sanoo.

– Totta kai meillä on kaikki siihen liittyvä tieto olemassa. Teemme yhteistyötä viranomaisten kanssa, ja niin kauan kuin tutkinta on käynnissä emme avaa tätä sen enempää. Tämä on ihan normaali käytäntö, Tatu Tuominen sanoo.

Onnettomuustutkintakeskus kertoi sunnuntaina, että säiliövaunuletka on venäläisen standardin mukainen ja seissyt Kinnin liikennepaikalla ainakin kaksi viikkoa ennen lauantaina havaittua kemikaalivuotoa.

Esimerkiksi Nesteeltä kerrottiin aiemmin sunnuntaina, että bensiinin lisäainetta metyylitertiaaributyylieetteriä (MTBE) sisältävät vaunut eivät ole yhtiön tai menossa sen jalostamolle.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa