VR sanoo keskittyvänsä jatkossa ydinliiketoimintoihinsa. Maantielogistiikka myydään sijoitusyhtiölle.
Valtionyhtiö VR myy maantielogistiikan yksikkönsä sijoitusyhtiö Mutaresille ja sanoo keskittyvänsä tavaraliikenteessä rautatiekuljetuksiin.
– Keskittyminen ydinliiketoimintoihimme jatkuu, ja maantielogistiikan myynti on luonteva seuraava askel strategiamme toteuttamisessa, VR:n toimitusjohtaja Elisa Markula sanoo tiedotteessa.
VR:n maantielogistiikan liikevaihto oli viime vuonna noin 80 miljoonaa euroa. Maantielogistiikan toiminnoissa työskentelee Kouvolassa, Riihimäellä ja Tampereella noin 75 ihmistä. He siirtyvät kaupan yhteydessä uuden perustettavan yhtiön palvelukseen. Myös asiakassopimukset siirtyvät uuteen yhtiöön.
Kaupan toteutuminen edellyttää Suomen kilpailuviranomaisen hyväksyntää, jota odotetaan vuoden loppuun mennessä.
Osapuolet eivät julkista kauppahintaa. VR:n mukaan kaupalla ei ole vaikutusta rautatielogistiikan liiketoimintaan.
Lisäksi VR kertoo tavoittelevansa luopumista asema- ja varikkokiinteistöistään. Yhtiö perustelee tätä kilpailuneutraalin toimintaympäristön luomisella.
VR sanoo keskittyvänsä liikenneoperaattorina ydinliiketoimintoihinsa eli matkustaja- ja tavaraliikenteeseen.