Vuoden eläinlääkärit Suvi ja Teppo Heinola jakavat somessa neuvoja lemmikinomistajille – tämä on hulluin ohje, jonka Suvi itse on kuullut

8:23img
Vuoden eläinlääkäreiksi valitut Suvi ja Teppo Heinola puhuivat Uutisaamun haastattelussa arvokkaasta työstään, sekä koiran kouluttamisesta ja omistajien erityisestä suhteesta omaan lemmikkiinsä.
Julkaistu 11.05.2021 15:25

Fanni Parma

fanni.parma@mtv.fi

Vuoden 2021 eläinlääkäreiksi valitut Suvi ja Teppo Heinola vierailivat Uutisaamussa.

Eläinklinikka AlmaVetissä vietettyjen työpäivien lisäksi Suvi ja Teppo Heinola jakavat somessa ohjeita lähes päivittäin lemmikkienomistajille. Verkko on kuitenkin pullollaan erilaisia ja eritasoisia ohjeita ja vinkkejä lemmikkien oikeaoppiseen hoitoon. Laadukkaan tiedon löytäminen voi olla välillä haastavaa.

– Kyllä oman järjen käyttö on sallittua, muistutti Teppo Heinola Uutisaamussa.

Valtaosa tiedosta on yleensä hyvää, mutta mukaan mahtuu aina epämääräisiäkin ohjeita.

– Yhdelle omistajalle oli kasvattaja sanonut, että pitää antaa banaani päivässä, niin tulee koiralle terveet nivelet. Ei se banaani ole koiranruokaa, Suvi Heinola muistelee hulluinta lemmikinhoito-ohjetta, jonka on itse kuullut.

Lue myös: Näin opetat koiran tavoille: Asiantuntija muistuttaa yhdestä oleellisesta koiranomistajien jatkuvasti tekemästä virheestä

Käärmeenpuremat puhuttavat lämpötilojen noustessa

Suvi ja Teppo jakavat aktiivisesti someen arjen sattumuksista ja työpaikan tapahtumien inspiroimaa tietoutta.

– Paljon ajankohtaisia tapauksia, Suvi toteaa.

Tällä viikolla, kun lämpötilat nousevat, on suunnitelmissa nostaa vuotuinen kyynpuremia koskeva teksti jälleen tapetille.

– Kyynpuremia on valitettavasti odotettavissa tällä viikolla, Suvi muistuttaa.

– Rauhallisuus kaikissa tilanteissa. Oli se sitten ennen kyynpuremaa, tai sen jälkeen, Teppo toteaa.

Kyynpurema voi olla koiralle tappava, erityisesti pienet koirat voivat menehtyä kyynpuremaan.

Lue myös: Koiranomistaja, huolehdithan tästä? Laiminlyönnin vaarana kivulias sairaus – "Koiran hengityksen ei kuulu haista pahalle"

Lue potilasta

Sen lisäksi, että molemmat hoitavat työkseen eläimiä, myös heidän perheeseensä kuuluu koiria. Teppo nostaa esille erään asian, jonka on oppinut työskenneltyään vuosikymmenten ajan koirien kanssa.

– Ne ei huijaa ikinä, Teppo sanoo.

Hänen mukaansa koira voi peitellä kipua, mutta lukemalla potilasta tarpeeksi tarkkaan syy vaivoihin yleensä selviää.

Katso lisää yllä olevalta videolta. Uutisaamussa juteltiin rodunjalostamisesta, koiran kouluttamisesta ja omistajan erityisestä suhteesta omaan lemmikkiinsä.

Lue myös: Punkkikausi on alkanut – koiranomistaja, ota huomioon nämä asiat!

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit tai lisää koirista!

Tuoreimmat aiheesta

Lemmikit