Pelkääkö lemmikkisi ilotulitteita? Koiranomistaja kehottaa lopettamaan valittamisen ja kokeilemaan tätä taktiikkaa

koira
Shutterstock
Julkaistu 06.11.2019 10:04

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Brittimies jakoi oman kikkansa koirien ilotulitepelon kitkemiseksi.

Moni koiranomistaja jännittää jo lähestyvää uuttavuotta.  Koirille paukkuvat raketit voivat olla kauhun paikka. Esimerkiksi viime vuonna sosiaalisessa mediassa levisi koskettava video Charlie-koirasta, joka vapisi hallitsemattomasti ilotulitusten aikana. Winston-koira puolestaan kuoli sydänkohtaukseen ilotulitusten vuoksi.

Hiljattain Briteissä on kohistu niin ikään sydänkohtaukseen kuolleesta pienestä koiranpennusta sekä kanista, joka vapisi tunteja ennen kuolemaansa. Molempien omistajat syyttävät kuolemista ilotulitusten aiheuttamaa stressiä ja vaativat, että ilotulituksia saisi järjestää vain niille erikseen varatuissa paikoissa.

Englantilainen Charles Steward on ottanut osaa keskusteluun kertomalla oman yksinkertaisen tekniikkansa, jolla sanoo parantaneensa amerikanbulldogginsa pelon ilotulituksia kohtaan, kertoo The Sun.

Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.

Aloita ajoissa

Charles kertoo laittaneensa televisiosta pyörimään YouTube-videoita ilotulituksista. Alkuun videot pyörivät hiljaisella äänentasolla, jotta koirat rekisteröivät äänen, mutta eivät pelästy. Hiljalleen viikkojen aikana Charles on nostanut ääntä kovemmalle.

Mies kertoo Bulldog Bob -ryhmässä jaetulla videolla, että siinä missä toinen hänen koiristaan ei ole koskaan pelännyt, toinen puolestaan pelkäsi kuollakseen kirkkaita valoja ja kovia ääniä, mutta pystyy nyt siedätyshoidon ansiosta helposti nukkumaan niiden aikana.

– Tätä pitäisi tehdä kuukausia ja kuukausia ennen ilotulitusiltaa, mies ohjeistaa.

"Pitää ratkaista ongelma, ei valittaa"

Miehen mukaan koiranomistajien pitäisi turvautua tähän tekniikkaan sen sijaan, että he yrittäisivät saada ilotulitteet kielletyiksi.

– Niin ei koskaan tule tapahtumaan, Charles sanoo.

– Meidän pitäisi ratkaista ongelma, ei valittaa siitä. Minun käy kyllä sääliksi koiria, jotka pelästyvät, mutta meidän pitäisi tehdä asioita estääksemme niin tapahtumasta.

Charles tekee myös töitä koirien parissa.

LUE MYÖS:  Riski, josta moni koiranomistaja ei ole kuullutkaan – lemmikkinsä menettänyt nainen jakoi varoittavan tarinan tietämättömyydestään

LUE MYÖS:  Kultainennoutaja kuoli tuiki tavallisen lelun vuoksi – murtunut omistaja varoittaa: "Näitä ei pitäisi myydä koirille"

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: The SunMirror

Tuoreimmat aiheesta

Uusivuosi