Mikko Karjalainen kirjoittaa uutuuskirjassaan Mannerheimin Päämaja C.G.E. Mannerheimin vaiheista Suomen puolustusvoimien ylipäälliköksi. Yksi kirjan keskeisimpiä huomioita on, että marsalkka nousi sisällissodan aikana legendaksi liki täydellisestä tuntemattomuudesta.
Vuonna 1917 Carl Gustaf Emil Mannerheim oli jo kokenut sodankävijä. Hän oli palvellut Venäjän armeijaa sekä Venäjän ja Japanin välisessä sodassa että ensimmäisessä maailmansodassa, osallistuen taisteluihin pitkin Itä-Eurooppaa.
Hiukan Suomen itsenäistymisen jälkeen Mannerheim palasi kotimaahansa. Koska hän oli viettänyt vuosikaudet erinäisissä sotatoimissa itärajan tuolla puolen, ei häntä tuntenut Suomessa juuri kukaan.
Maanpuolustuskorkeakoulun apulaisprofessori Mikko Karjalainen kirjoittaa kirjassaan Mannerheimin Päämaja muun muassa seuraavaa:
– Niin yllättävältä kuin se tuntuukin, Mannerheimin kuvia ei ollut julkaistu ennen huhtikuuta 1918 juuri lainkaan suomalaisissa sanomalehdissä. Tämä aiheutti varsinkin tammi-helmikuussa, sodan alkuvaiheissa yksittäisiä sekaannuksia, kun edes kaikki Mannerheimin alaisuudessa taistelleet valkoisen armeijan miehet eivät tunnistaneet ylipäällikköään.
Ripeät sotatoimet saivat maineen kiirimään
Vuosien 1917–18 taitteessa kärjistynyt kiista porvarillisten valkoisten ja vasemmistolaisten punaisten välillä ajoi Mannerheiminkin välittömästi johtamistoimiin.
Itsenäistyneen Suomen poliittisesta johtamisesta vastannut senaatista osa oli paennut tammikuussa Helsingistä Vaasaan, toiset olivat painuneet maan alle. Pääkaupunki oli tuolloin punaisten valtaama.
Lue myös: Alkoholiin menevä kenraalimajuri Wallenius tulistui, kun ei päässyt sotimaan – lähetti Mannerheimille kirjeen: "En ole koskaan kuullut sotapäälliköstä, joka olisi raittiusmies"
Pohjanmaalla ja sen läheisyydessä Mannerheimkin suoritti ensimmäiset sotatoimensa valkoisten johtajana. Hän riisui venäläiset joukot aseista ensin Vaasassa ja muualla Pohjanmaalla sitten Kemissä, Kajaanissa, Oulussa ja Ilmajoella sekä pakotti venäläisten ja punakaartilaisten joukot antautumaan Kokkolassa, Kaskisissa ja Kristiinankaupungissa.
Tämä vakuutti senaatin tulokkaan kyvyistä, ja 1. helmikuuta kenraali Mannerheimille myönnettiin armeijan ylipäällikkyys.
Omapäinen johtaja perusti Päämajansa junaan
Pian nimityksen jälkeen Mannerheim ja senaatti joutuivat kuitenkin arvovaltakiistoihin. Koska Suomi oli sodassa, oli armeijan rooli tasavallan laillisen järjestysvallan takaajana korostunut. Tällöin Mannerheimilla oli armeijan ylipäällikkönä melkeinpä senaattiakin korkeammalla valtahierarkiassa.
Yksi osoitus tulokaskenraalin omapäisyydestä oli tämän päätös perustaa ensimmäinen legendaarisista päämajoistaan junaan. Kuusivaunuinen juna seisoi kevättalvella 1918 ensin Seinäjoen asemalla, mistä se siirtyi maaliskuussa Vilppulaan ja sieltä eteenpäin kohti Tamperetta. Huhtikuussa Päämaja eteni pysyvästi Mikkeliin.
Senaatti ei junasta käsin johtaneen, kansallisesti vielä liki tuntemattoman kenraalin isottelusta luonnollisesti juuri innostunut. Päällikkö ja senaatti olivat eri mieltä muun muassa punavankien kohtelusta: Mannerheim halusi eristää heidät mahdollisimman kauas rintamista jatkuvan valvonnan alle, mutta senaatti ei ollut näin ankara.
Lue myös: Talvisodan veteraani Veikko Heikkinen, 99, on Hyrynsalmen vanhin mies ja vaimonsa omaishoitaja – "Kyllä minä vaimoa tässä päivittäin taluttelen"
Mannerheim ei myöskään perustanut Saksan keisarikunnan armeijan tarjoamasta avusta. Näin oli siitäkin huolimatta, että saksalaiset valtasivat Helsingin punaisilta huhtikuussa 1918. Sittemmin kenraali myönsi, että avusta oli tosiaankin ollut hyötyä.
Sovussa piti kuitenkin toimia, sillä ulkopoliittisena hahmona Mannerheim herätti luottamusta.
Reservin majuri Olli Vuorio tapasi Marsalkka Mannerheimin 25-vuotiaana. Hän kuvailee hetkeä elämänsä vaikuttavimmaksi. Juttu jatkuu videon jälkeen....
2:02
Mannerhein ratsasti Helsinkiin legendana
Vain muutamassa kuukaudessa Mannerheim soti itsensä suomalaisiin historiankirjoihin. Valkoiset valtasivat Tampereen huhtikuun alussa, minkä jälkeen Päämaja siirtyi Mikkeliin ja kenraalin joukot lähtivät Savoon, aikeenaan valloittaa Viipuri. Näin tapahtui 29. huhtikuuta, ja sodan loppu alkoi häämöttää.
Satakunnasta kohti Pietaria kulkeneet punakaartilaiset antautuivat toukokuun alussa, ja viimeinen niitti taisteluille saatiin, kun venäläiset joukot vetäytyivät Karjalan kannakselta. Sisällissota päättyi 15. toukokuuta.
Seuraavana päivänä Mannerheim ratsasti voitokkaasti Helsinkiin. Sodan päättymisen kunniaksi järjestettiin paraati, jollaisen kenraali oli järjestänyt jo Viipurin valtauksen jälkeen.
Lue myös: "Puna-armeijan hyökkäysaikeista tiedettiin, mutta tieto ei tavoittanut johtajia" – Näin Suomen tiedustelussa möhlittiin
Jos Mannerheimin otteet valkoisten ylipäällikkönä eivät yksin riittäneet, olivat moiset seremoniallisuudet varmasti omiaan sinetöimään vielä puolta vuotta aiemmin tuntemattoman sotapäällikön maineen.
"Olisiko valkoinen armeija voinut suorittaa työnsä ilman Mannerheimia?"
Kenraalille järjestettiin maljannostajaisia ja lukuisiin eläköön-huutoihin päättyneitä kiitosseremonioita. Mikko Karjalainen siteeraa kirjassaan ruotsalaisen ratsuväenkenraalin Ernst Linderin "kasvattaneen Mannerheim-myyttiä".
– Olisiko valkoinen armeija voinut suorittaa työnsä ilman Mannerheimia? Olisiko jollain toisella miehellä ollut tarpeeksi älyä ja tahtia yhdistääkseen yhteisiin ponnistuksiin suomea ja ruotsia puhuvat, jääkärit ja ruotsinmaalaiset, suomalaisvenäläiset upseerit ja saksalaiset?
Karjalainen yhtyy Linderin näkemykseen myös Mannerheimin päämajan näkökulmasta toteamalla, että tosiaankin Mannerheim oli koonnut päämajaansa hyvin kirjavan ja monikansallisen joukon. Tätä olisi tuskin tapahtunut ilman kenraalin kansainvälistä uraa Venäjällä.
Mannerheimille myönnettiin ero valkoisen armeijan ylipäällikkyydestä 29. toukokuuta 1918.