Vuonna 1974 tapahtui jotain, minkä vuoksi Intia pääsee pikkurahalla avaruuteen – samaan aikaan länsi polttaa miljardeja

AOP: Intia avaruus 04112024
Vierailija ottaa selfietä Intian avaruustutkimusjärjestön (ISRO) ADITYA L-1 -raketin laukaisun aikana syyskuussa 2023.
Julkaistu 04.11.2024 20:53
Toimittajan kuva

Johanna Pakarinen

johanna.pakarinen@mtv.fi

Intia ilmoitti hiljattain useista kunnianhimoisista avaruushankkeista. Samalla maa hyväksyi hankkeille vajaan kahden ja puolen miljardin euron arvoisen budjetin, kertoo BBC.

Suunnitelmiin kuuluu avaruusaluksen lähettäminen Venukseen ja maan ensimmäisen avaruusaseman ensimmäisen vaiheen rakentaminen, sekä uuden uudelleenkäytettävän raskaan raketin kehittäminen satelliittien laukaisua varten. 

Asiantuntijat ympäri maailmaa ovat ihmetelleet, miten vähän Intian avaruustutkimusjärjestön (Isro) avaruuslennot ovat maksaneet. Intia käytti lähes 68 miljoonaa euroa Marsia kiertävään Mangalyaaniin ja 67 miljoonaa euroa viime vuonna toteutettuun historialliseen Chandrayaan-3: een.

Nasan Maven-hanke maksoi 534 miljoonaa euroa. Venäjän Luna-25, joka syöksyi kuun pinnalle kaksi päivää ennen Chandrayaan-3:n laskeutumista, maksoi 122 miljoonaa euroa. Huolimatta alhaisista kustannuksista tutkijat sanovat, että Intia tekee arvokasta työtä.

Chandrayaan-1 oli ensimmäinen, joka vahvisti veden esiintymisen Kuun maaperässä, ja Mangalyaan kantoi hyötykuorman, jolla tutkittiin metaania Marsin ilmakehässä.

Chandrayaan-3:n lähettämiä kuvia ja tietoja tarkastellaan suurella mielenkiinnolla avaruuden harrastajien keskuudessa kaikkialla maailmassa.

AOP Intia avaruus 04112024

Intialaiset koululaiset vierailevat näyttelyssä ”Kansallinen avaruuspäivä” Jawaharlal Nehru Planetariumissa Bangaloressa, Intiassa 23. elokuuta 2024.

Miten Intia pitää kustannukset alhaisina?

Eläkkeelle jäänyt virkamies Sisir Kumar Das, joka huolehti Isron taloudesta yli kahden vuosikymmenen ajan, kertoo säästäväisyyden juontavan juurensa 1960-luvulle, jolloin tiedemiehet esittivät hallitukselle ensimmäistä kertaa avaruusohjelmaa.

Intia oli itsenäistynyt brittiläisestä siirtomaavallasta vasta vuonna 1947 ja maa kamppaili väestönsä ruokkimisesta, sekä riittävien koulujen ja sairaaloiden rakentamisesta.

– Isron perustajan ja tiedemiehen Vikram Sarabhain oli vakuutettava hallitus siitä, että avaruusohjelma ei ollut vain hienostunut ylellisyys, jolla ei ollut sijaa Intian kaltaisessa köyhässä maassa. Hän selitti, että satelliitit voisivat auttaa Intiaa palvelemaan kansalaisiaan paremmin, Das sanoi BBC:lle.

Intian avaruusohjelma on kuitenkin aina joutunut toimimaan tiukalla budjetilla maassa, jossa on ristiriitaisia tarpeita ja vaatimuksia. 1960- ja 70-luvuilla otetuissa valokuvissa tiedemiehet kantavat raketteja ja satelliitteja polkupyörillä tai jopa kärryillä.

Vuosikymmeniä myöhemmin ja useiden menestyksekkäiden planeettojenvälisten avaruuslentojen jälkeen Isron budjetti on edelleen vaatimaton. 

Tänä vuonna Intian avaruusohjelman budjetti on 130 miljardia rupiaa (1,55 miljardia dollaria). Vertailuna Nasan budjetti tälle vuodelle on 25 miljardia dollaria.

AOP Intia avaruusraketti 04112024

Ihmiset katsovat, kun Intian avaruustutkimusjärjestön lähtee liikkeelle Intiassa, 2. syyskuuta 2023.

Matalat palkkakustannukset ja pitkiä työpäiviä

Dasin mukaan yksi tärkeimmistä syistä Isron operaatioiden edullisuuteen on se, että kaikki sen teknologia on kotimaista ja koneet valmistetaan Intiassa.

Vuonna 1974, kun Delhi teki ensimmäisen ydinkokeensa ja länsimaat asettivat kauppasaarron, joka kielsi teknologian siirron Intiaan, rajoitukset muuttuivat avaruusohjelmalle ”siunaukseksi”, hän lisää.

– Tutkijamme käyttivät sitä kannustimena kehittää omaa teknologiaansa. Kaikki heidän tarvitsemansa laitteet valmistettiin kotimaassa. Palkat ja työvoimakustannukset olivat täällä selvästi alhaisemmat kuin Yhdysvalloissa tai Euroopassa, hän jatkaa.

Tiedekirjailija Pallava Bagla sanoo, että toisin kuin Isro, Nasa ulkoistaa satelliittien valmistuksen yksityisille yrityksille ja ottaa myös vakuutuksen tehtäviään varten, mikä lisää kustannuksia.

– Toisin kuin Nasa, Intia ei myöskään tee teknisiä malleja, joita käytetään projektin testaamiseen ennen varsinaista laukaisua. Me teemme vain yhden mallin, joka on tarkoitettu lentämään. Se on riskialtista ja on mahdollista, että se putoaa, mutta sen riskin me otamme. 

Intian ensimmäisen ja toisen kuulennon sekä Mars-lennon päällikkö Mylswamy Annadurai kertoi BBC:lle, että Isro työllistää paljon vähemmän ihmisiä ja maksaa pienempää palkkaa, mikä tekee intialaisista hankkeista kilpailukykyisiä.

Hän sanoo johtaneensa pieniä alle 10 hengen tiimejä, joissa ihmiset tekivät usein pitkiä työpäiviä ilman ylityökorvauksia, koska he olivat niin intohimoisia työnsä suhteen.

Suunnitelmia lentää kuuhun

Intia on ilmoittanut suunnitelmistaan lähettää miehitetty lento kuuhun vuoteen 2040 mennessä ja tarvitsisi tehokkaamman raketin, jotta astronautit pääsisivät sinne nopeammin.

Hallitus ilmoitti äskettäin , että uuden raketin rakentaminen on jo hyväksytty ja että se olisi valmis vuoteen 2032 mennessä. Tämä seuraavan sukupolven kantoraketti (Next Generation Launch Vehicle, NGLV) pystyy kantamaan enemmän painoa, mutta se myös maksaa enemmän.

Baglan mukaan Intia on myös avaamassa avaruusalaa yksityisille toimijoille ja on epätodennäköistä, että kustannukset pysyvät näin alhaisina, kun se tapahtuu.

Lähde: BBC

Lue lisää: Intian historiallinen saavutus onnistui – avaruusalus laskeutui kuun pinnalle

Suomeen perustetaan avaruustilannekeskus – tässä sen tehtävät

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus