Intia teki historiaa olemalla ensimmäinen maa, joka laskeutui kuun etelänavalle. MTV Uutiset Live näytti laskeutumisen suorana.
Intian avaruusoperaatio käynnistyi maanantaina 14. elokuuta. Chandrayaan-3-aluksen onnistuminen teki Intiasta neljännen maan, joka laskeutui kuuhun ja asiantuntijan mukaan lisää maan tunnustusta avaruusteknologian alalla.
Lontoon Spacetec Partnersin toimitusjohtaja Carla Filoticon mukaan onnistuminen vahvistaa maan nousevaa avaruusteollisuutta. Viimeisin Intian yritys laskeutua kuuhun epäonnistui matkan loppumetreillä vuonna 2019.
– Intia osoittaa kykynsä avaruusteknologian alalla ja näyttää, mihin kykenee, sanoo Filotico.
"Kylmän sodan kaikuja" – Suurvaltojen avaruuskilpailu kiihtyy, ja taustalla on Ukrainan sota
Laskeutuminen tapahtui vain päiviä sen jälkeen, kun Venäjä epäonnistui samassa operaatiossa.
Lue lisää: Venäjän kuulaskeutujan tuhoutumisen syynä epäonnistunut radan korjaus, arvioi professori
Tiistaina 22. elokuuta ISRO kertoi viestipalvelu X:ssä kuulennon sujuneen suunnitelmien mukaan.
Onnistuminen teki Chandrayaan-3:sta ensimmäisen kuun etelänavalle laskeutuneen aluksen. Se teki Intiasta myös neljännen kuussa käyneen valtion. Tätä ennen kuussa ovat käyneet Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina.
Etelänavan pinnan kraattereiden uskotaan sisältävän vesijäätä, joka voisi toimia veden, hapen ja polttoaineen lähteenä. Filoticon mukaan vesijään tutkiminen tarjoaisi tärkeää tietoa muun muassa kuun geologiasta ja historiasta.