Wilma Murto paljasti musertavan lähtökohdan: "Surutyötä"

142308317
Lehtikuva
Julkaistu 07.08.2024 22:42(Päivitetty 07.08.2024 23:02)
Toimittajan kuva
Antti Rämänen, Pariisi

antti.ramanen@mtv.fi

Olympiafinaalin jaetulle kuudennelle sijalle yltänyt Wilma Murto ei olisi vielä kaksi viikkoa sitten uskonut hyppäävänsä 470 seiväskisassa.

Murto ehti juuri toipua hyppykuntoon kesäkuun alussa Rooman EM-kisojen finaalissa tulleesta takareiden repeämästä.

Hypyt Murto pääsi aloittamaan kaksi viikkoa sitten. Viikkoa ennen karsintaa hän teki ensimmäiset viisi täysivauhtista hyppyään. Kehitys siitä on ollut huimaa.

– Ehkä ristiriitaisin fiilis on, että tämä ei ole lähimainkaan sellainen kuva, jota olen ehkä viimeiset kymmenen vuotta piirtänyt, miten Pariisin olympialaiset tulevat menemään, Murto tunnusti.

– Mutta jos olisi kysytty kaksi kuukautta sitten tai kuukausi sitten, niin en olisi uskaltanut haaveilla, että se menee näin hyvin.

Unelma Pariisin olympiakullasta mureni kesän kuntoutuksen myötä. Murto sanoo siitä irti päästämisen olleen vaikein pala.

– Kyllä sitä on aika paljon saanut käsitellä viimeisen kahden kuukauden aikana. Kyllä se on ollut Roomasta asti selvää, että tämä ei tule menemään kuin saduissa.

– Fyysisen kuntoutumisen ohella on tehty tietynlaista surutyötä, että tämä ei nyt mene niin kuin on haaveillut, Murto sanoi.

LUE MYÖS: Wilma Murron piti päästää unelmastaan irti – teini-iässä muistiin merkitty tavoite muutti muotoaan

Murto ja hänen valmentajansa Jarno Koivunen eivät olisi voineet kaksi viikkoa sitten kuvitellakaan, että 470 voisi ylittyä Pariisissa. Nyt se meni ensimmäisellä, vaikka jokainen edeltäväkin ylitys siihen asti näytti olleen kovan työn takana.

–Ei se mitään minun kauneinta seiväshyppyäni ollut tai parasta, mitä olen tehnyt, mutta noissa olosuhteissa ja tuolla valmistautumisella en kyllä uskaltanut haaveillakaan siitä, että hyppään 470:een asti puhtaalla pelillä, Murto sanoi.

Raja tuli vastaan korkeudessa. Mitalille sekään ei olisi kovatasoisessa kisassa riittänyt. Kanadan Alysha Newman sai pronssia ylitettyään 485 toisellaan. Kultaa nappasi Australian Nina Kennedy tuloksella 490 ja hopeaa Yhdysvaltain Katie Moon 485:n ylityksellä.

Tuoreimmat aiheesta

Pariisi 2024