WP: Putin oli toimintakyvytön juhannuskapinan ensi tunteina

1:00img
Autoilija tallensi hurjan räjähdyksen Voronezhissa Wagnerin kapinan aikaan. Videotallenne jaettiin 24. kesäkuuta.
Julkaistu 25.07.2023 15:49

MTV UUTISET – STT

"Tiedustelupalvelu oli varoittanut presidenttiä jo päiviä etukäteen Prigozhinin kapina-aikeista."

Venäjän presidentti Vladimir Putin vaikutti halvaantuneelta eikä kyennyt toimimaan juhannusviikonloppuna koetun kapinan ensi tunteina, kirjoittaa Washington Post (WP). 

Näin arvioivat lehdelle asiantuntijat, jotka työskentelevät Ukrainan sekä useiden muiden Euroopan maiden turvallisuusviranomaisina.

Palkkasoturiyhtiö Wagnerin joukot pääsivät etenemään kesäkuun lopulla etelän suunnasta vain noin 200 kilometrin päähän Moskovasta, mutta sitten Wagner-johtaja Jevgeni Prigozhin määräsi keskeyttämään kapinamarssin.

Lue myös: Prigozhinin kapina oli Putinin lopun alku: "Todistamme edelleen Neuvostoliiton hajoamistaisteluita"

WP:n tietojen mukaan suurin osa kapinapäivästä kului siten, että Kremlistä ei annettu määräyksiä. Näin kävi lehden saamien tiedustelutietojen mukaan siitä huolimatta, että Venäjän turvallisuuspalvelu oli varoittanut Putinia vähintään kaksi tai kolme päivää etukäteen Prigozhinin mahdollisista kapina-aikeista.

–  Putinilla oli aikaa tehdä päätös [kapinan] tukahduttamisesta ja järjestäjien pidättämisestä. Kun kapina sitten alkoi, seurasi halvaus kaikilla tasoilla. Pitkään aikaan he eivät tienneet, miten reagoida, sanoi eräs eurooppalainen turvallisuusviranomainen lehdelle.

Ilman käskyä ei tehdä mitään?

Myös WP:n haastattelema ukrainalainen turvallisuusviranomainen katsoo, että Venäjän paikallisviranomaiset eivät saaneet kapinan alettua mitään käskyjä johdolta.

–  Autoritaarinen järjestelmä on muodostettu siten, että ilman johdon selkeää käskyä ihmiset eivät tee mitään, hän sanoi lehdelle.

WP:n mukaan edellä mainitut syyt saattavat selittää osin sitä, miten helposti ja nopeasti Wagner-kapinalliset etenivät kohti Moskovaa.

Lue myös: Voiko Venäjällä alkaa sisällissota ja mitä Prigozhin oikein yritti saavuttaa? Asiantuntijat avaavat Wagner-kapinaa

Läntisten analyytikkojen mukaan kapinan alkuvaiheet antoivat Putinista vaikutelman päättämättömänä ja heikkona. Nuo ominaisuudet on katsottu hyvin riskialttiiksi autoritaaristen maiden johtajille.

Putinin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi Washington Postille lehden tiedustelutahoilta saamia kommentteja. Peskovin mukaan väitteet ovat hölynpölyä ja niitä esittävät tahot, joilla ei ole tippaakaan tietoa (kapinaviikonlopusta).

22:17img

Katso viimeinen Itä Nyt! Toivo elää: Ukrainalla on nyt aito mahdollisuus voittoon.

Tuoreimmat aiheesta

Venäjä