Japanin ydinvoimaloiden uudelleenkäynnistämistä vaikeuttanut työvoimapula kertoo alan hiipumisesta, arvioi asiantuntija.
Japanissa ydinvoimaloiden uudelleenkäynnistäminen on edennyt auttamattoman hitaasti hallituksen tavoitteeseen nähden, sanoo Ryukoku-yliopiston ympäristötalouden professori Kenichi Oshima.
Japanin talous-, kauppa- ja teollisuusministeriön mukaan ydinvoimalla tuotettiin viime vuonna vain 8,5 prosenttia maan sähköstä.
Fukushimassa vuonna 2011 tapahtuneen ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen maan kaikki ydinvoimalat pysäytettiin turvallisuussäännösten päivittämisen, turvallisuustarkastusten ja huolto- ja korjaustoimenpiteiden ajaksi.
Ennen onnettomuutta ydinvoiman osuus Japanin sähköntuotannosta oli noin 30 prosenttia, ja sen odotettiin nousevan ainakin 40 prosenttiin vuoteen 2017 mennessä.
Vuonna 2015 Japanin hallitus asetti tavoitteekseen nostaa osuus 20–22 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.
Japanin hallituksen tällä viikolla julkaisemassa uudessa energiasuunnitelmassa tavoite on edelleen voimassa.
Nyt suunnitelmasta on pudotettu ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen tehty kirjaus siitä, että riippuvuutta ydinvoimasta vähennettäisiin niin paljon kuin mahdollista.
Voimaloiden käyttöön palauttaminen on nyt osoittautunut oletettua vaikeammaksi. Japanin 54 ydinreaktorista on tällä hetkellä käytössä vain 12. Reaktoreista 24 on poistumassa käytöstä kokonaan.
Lue myös juttu vuodelta 2022: 11 vuotta Fukushiman ydinturman jälkeen: Tältä näyttää autiokaupunki Futaba
Muutamia reaktoreita käynnistellään uudelleen
Miyagissa sijaitsevan Onagawan voimalan toinen reaktori käynnistettiin lokakuun lopussa 13 vuoden tauon jälkeen. Varsinaisen sähköntuotannon se aloitti marraskuussa.
Tammikuussa puolestaan sähköntuotanto on alkamassa Shimanen ydinvoimalaitoksen toisessa yksikössä – sielläkin liki 13 vuoden tauon jälkeen.
Japanin ydinturvallisuusviranomainen (NRA) on myös hyväksynyt kolmen muun reaktorin turva- ja johtamisjärjestelyt sekä laitos- ja korjaussuunnitelmat.
Sähköntuotannon aloittamiseksi voimaloiden täytyy vielä toteuttaa suunnitelmansa ja hankkia paikallishallinnon suostumus.
Oshima arvioi STT:lle, että vaikka näistä reaktoreista kaikki saataisiin käyttöön vuosikymmenen loppuun mennessä, ydinvoiman osuus tuotannosta nousisi silti korkeintaan noin 12 prosenttiin.
– Tavoitteeseen ei varmasti päästä.
Hän muistuttaa myös, että 20–22 prosentin tavoite on käytännössä perusteeton.
– Poliittisilta tahoilta on kerrottu, että pääministerin kanslia määräsi, että kansan vastustuksen vuoksi (ydinvoiman) osuuden pitäisi olla alhaisempi kuin uusiutuvan energian.
Hallituksen tiistaina julkaisemassa uudessa energiasuunnitelmassa uusiutuvalla energialla pyritään tuottamaan 40–50 prosenttia Japanin sähköstä vuonna 2040.
Viime vuonna uusiutuvien osuus energiantuotannosta oli noin 26 prosenttia.
Japani tavoittelee hiilineutraaliutta vuosisadan puoliväliin mennessä, mutta se on yhä hyvin riippuvainen saastuttavista energialähteistä.
Viime vuonna Japanin voimantuotannosta lähes 70 prosenttia tuotettiin fossiilisilla polttoaineilla.
Lue myös: Nämä ovat 2000-luvun tuhoisimmat maanjäristykset
Kansalaiset vastustavat ydinvoimaa
Oshiman mukaan uusia turvallisuussäännöksiä suurempia esteitä ydinvoimaloiden uudelleenkäynnistämiselle ovat olleet energiayhtiöiden työvoimapula ja kansalaisten ydinvoimavastaisuus.
Paikallisten suostumus on ollut kiven alla etenkin oppositiopuolueiden hallitsemilla alueilla.
Esimerkiksi Niigatassa sijaitsevan Kashiwazaki-Kariwa-voimalan kahden reaktorin käyttöönotto on tyssähtänyt paikallisten vastustukseen pitkälle edenneistä valmisteluista ja hallituksen aktiivisista toimista huolimatta.
Niigatassa syksyn alahuonevaaleissa pelissä olleet viisi paikkaa menivät kaikki oppositiopuolue CDP:lle.
– Suostumuksen saaminen tulee olemaan todella vaikeaa, Oshima uskoo.
Työvoimapula alalla on äitynyt niin vakavaksi, että se uhkaa professorin mielestä paitsi ydinvoimaturvallisuutta myös koko alan tulevaisuutta Japanissa.
Kashiwazaki-Kariwan henkilökunnasta vajaalla puolella ei ole aiempaa kokemusta ydinvoimalaitoksen käytöstä, kertoo voimalan käytöstä vastaava Tepco.
Yliopistoissa taas ydintekniikkaa opiskelevien japanilaisnuorten määrä on laskenut erityisesti maisteritasolla.
– Työvoimapula on todella vakava eikä tulevaisuuden tekijöitäkään ole. Fukushiman onnettomuus nopeutti kehitystä, ja minusta tämä kertoo alan lopusta Japanissa, Oshima summaa.
Lue myös: Italia on jättänyt 36 vuoden jäähyväiset ydinvoimalle
Fukushiman onnettomuus ei unohdu
Japanin ydinvoima-alan edunvalvojan Jaeron viime vuoden syys-lokakuussa tekemä asennekysely kertoo varovaisesta suhtautumisesta ydinvoimaan.
Reaktoreiden uudelleenkäynnistämisten jatkamista kannatti noin 18 prosenttia ja vastusti 21 prosenttia kyselyn 1 200 vastaajasta.
Heistä 35 prosenttia piti ydinvoimaa välttämättömänä sähkön saatavuuden ja 21 prosenttia ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Yli kymmenen prosenttia arvioi, ettei kumpikaan ole syy turvautua ydinvoimaan.
Lähes viidennes katsoi, että ydinvoimaloiden varautuminen maanjäristyksiin ja tsunameihin ei ole uudelleenkäynnistämisen vaatimalla tasolla.
Joka kymmenes puolestaan ei pitänyt varautumista esteenä sähköntuotannon uudelleenaloittamiselle.
Yli viidennes kertoi vastustavansa uudelleenkäynnistämistä korkean suuronnettomuusriskin vuoksi ja yli neljännes siksi, että ratkaisuja radioaktiivisen jätteen käsittelyyn ei ole näköpiirissä.
Vain neljä prosenttia katsoi, ettei kumpikaan ole este uudelleenkäynnistämiselle.
Oshima sanoo STT:lle, että Fukushiman onnettomuuden vaikutusta kansalaisten asenteisiin ei voi liioitella: yhtäältä se jätti syvät arvet ja toi pelot iholle, toisaalta osoitti, että maa pärjää ilman ydinvoimaa.
– Jo yksi ydinonnettomuus riittää aiheuttamaan pitkäaikaista kärsimystä ja pyyhkimään pois kaikki ydinvoiman tuottamat hyödyt. Jäljelle ei jää mitään positiivista, hän kuvailee.
Jaeron kyselyn vastaajista 47 prosenttia arvioi lisäksi, että hallitus ei ole onnistunut yrityksissään hankkia kansan tuki voimaloiden uudelleenkäynnistämiselle. Eri mieltä tästä väittämästä oli vain viisi prosenttia vastaajista.
Keinot mielipiteiden muokkaamiseen ovat käyneet vähiin, huomauttaa Oshima.
– Japanissa ydinvoimaan pitkään liitetty turvallisuusmyytti on murtunut. Eikä siitä voi puhua uskottavasti keinona hillitä ilmastonmuutosta, koska samalla (fossiilisia polttoaineita käyttäviä) lämpövoimalaitoksia on rakenteilla. Korkeintaan (hallitus) voi lupailla halvempaa sähköä.