Japanin korkein oikeus kertoi torstaina vapauttaneensa syytteistä kaksi sähköyhtiö Tepcon entistä johtajaa, joita syytettiin Fukushiman ydinonnettomuuden aiheuttaneista laiminlyönneistä.
Kyseessä oli ainoa rikosoikeudenkäynti, joka seurasi vuoden 2011 ydinonnettomuudesta.
Tepcon entisten varatoimitusjohtajien Ichiro Takekuron ja Sakae Muton syytettiin aiheuttaneen toiminnallaan yli 40 ihmisen kuoleman.
Nämä ihmiset oli jouduttu evakuoimaan sairaalasta ydinonnettomuuden vuoksi. Entisiä varatoimitusjohtajia uhkasi jopa viiden vuoden vankeus.
Syytettynä samasta asiasta oli myös Tepcon hallituksen puheenjohtaja Tsunehisa Katsumata, mutta hän kuoli viime vuonna.
Tokiolainen tuomioistuin linjasi jo vuonna 2019, etteivät johtajat olisi voineet ennustaa Fukushimaan iskeneen tsunamin kokoa.
Samaan päädyttiin myös seuraavassa oikeusasteessa vuonna 2023, mutta päätöksestä valitettiin. Nyt korkein oikeus hylkäsi nämä valitukset.
Historian toiseksi vakavin ydinvoimalaonnettomuus
Fukushiman onnettomuus oli maailman historian toiseksi vakavin ydinvoimalaonnettomuus.
Onnettomuuden aiheuttaneessa tsunamissa kuoli tai katosi 18 500 ihmistä, mutta itse ydinonnettomuus ei vahvistetusti aiheuttanut suoraan yhtään kuolemaa.
Ydinonnettomuuden vuoksi ihmisiä jouduttiin evakuoimaan, minkä lisäksi voimalan läheiset alueet muuttuivat asuinkelvottomiksi.
Vaikka entiset Tepco-johtajat eivät saa rikostuomioita, siviilioikeus määräsi heidät kollegoineen kesällä 2022 kymmenien miljardien eurojen vahingonkorvauksiin laiminlyönneistään.