Yhä useampi teatteri tarjoaa ruokaa ja juomaa esitysten aikana

oulu teatteri pikisali
Oulun kaupunginteatterin Pikisali, jossa toimii bistroravintola teatterin Rakastaa -esitysten aikana. Yleisöä katsomossa ennen illan esitystä, kuvattu Oulussa 22. maaliskuuta 2017. Ravintolatoiminnan laajentaminen tuo taidelaitoksille ja -yrityksille lisätuloja. Lehtikuva
Julkaistu 26.03.2017 05:12

MTV UUTISET - STT

Matkoilla moni suomalainen on tottunut ostamaan teatterin aulasta oluttuopin ja tallustelemaan sen kanssa saliin. Kotimaassa ilmiö on vielä uusi. Vasta kourallinen elokuvateattereita hankkii lisätuloja myymällä elokuvaesityksen yhteydessä muutakin kuin popcornia, sipsejä ja karkkia.

Viime vuoden lopulla ovensa avannut Kallion Riviera sai paljon mediahuomiota alkoholitarjoilun vuoksi.

– Teimme taustatyötä ja tutustuimme maailmalla käytössä oleviin konsepteihin, kertoo Atte Laurila, yksi elokuvateatterin perustajista.

– Halusimme, että elokuvissa käyminen on sosiaalinen kokemus, ja ihmiset tykkäävät syödä ja juoda sosiaalisissa tilanteissa.

Alkoholin lisäksi Rivierasta saa tapas-tyyppistä syötävää ja perinteisiä leffanaposteltavia. Ruuan on Laurilan mukaan oltava helposti nautittavassa muodossa, jotta elokuvakokemus ei kärsi.

– Meillä on karkkia kipoissa, jotka eivät rapise, Laurila sanoo.

– Elokuvan pitää olla pääosassa.

Suomen suurin elokuvateatteriketju Finnkino ei suunnittele lämpimän ruuan tai alkoholin tarjoilua saleihin ainakaan lähiaikoina, vaikka toiveita asiakkailta on tullut.

– Olemme tietoisia kasvavasta kiinnostuksesta tällaisia palveluja kohtaan, sanoo toimitusjohtaja Veronica Lindholm. Hän lisää, että ”kokonaisvaltaisempia elokuvakokemuksia” mietitään uusien rakennushankkeiden yhteydessä.

Bistro teatterissa

Oulun kaupunginteatteri avasi alkuvuodesta yhden saleistaan uudistettuna bistroksi, jolla on A-oikeudet. Se oli vastaus yleisön pyyntöihin.

– Toiveita oli tullut jo pidemmän aikaa, sanoo teatterin viestintäsuunnittelija Päivi Vuoti-Karvonen.

Hän kuvailee Pikisalin katsomon uutta ulkoasua klubimaiseksi. Bistro avataan kolme varttia ennen esitystä ja pidetään avoinna sen loppuun saakka.

Samantyyppistä toimintaa on harjoitettu esimerkiksi Oulun Teatteri Riossa ja Tampereen Palatsiteatterissa, jossa katsomo koostuu ravintolapöydistä ja ohjelmisto pitkälti musikaaleista.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri