Yhden vanhemman lapsiperheet ovat yleistyneet Suomessa tasaisesti jo pitkään, ja vuonna 2020 niitä oli 23 prosenttia kaikista lapsiperheistä.
85 prosentissa yhden vanhemman perheistä vanhempi oli äiti ja 15 prosentissa isä, kertoo Tilastokeskuksen erikoistutkija Marjut Pietiläinen.
– Isien osuus on noussut 20 vuodessa kolmella prosenttiyksiköllä, Pietiläinen sanoo.
Tilastokeskuksen perhetilastossa yhden vanhemman lapsiperheiksi tilastoituvat perheet, joissa on yksi vanhempi ja vähintään yksi alle 18-vuotias lapsi. Yksinhuoltajien lisäksi luvuissa ovat siis mukana myös ne vanhemmat, joiden luona lapsi on kirjoilla, vaikka lapsi asuisi jopa puolet ajasta toisen vanhemman luona.
Turun yliopiston erikoistutkijan Mia Hakovirran mukaan yhden vanhemman perheiden yleistymistä selittää pääosin lisääntynyt eronneisuus. Eron jälkeen lähes 90 prosenttia perheistä päätyy yhteishuoltajuuteen. Tyypillisin eron jälkeinen tapaamisjärjestely on edelleen se, että lapsi asuu pääsääntöisesti toisen vanhemman – yleensä äidin – luona ja käy toisen vanhemman luona joka toinen viikonloppu.
– Tätä selittää osaksi se, että äidit ovat Suomessa edelleen niitä, jotka pitävät vanhempainvapaita ja kantavat suurimman vastuun lapsen hoidosta jo ennen eroa. Käytäntö jatkuu helposti myös eron jälkeen, Hakovirta sanoo.
Välimatka voi haastaa vuoroasumisen
Hakovirran mukaan vuoroasuminen on kuitenkin yleistynyt koko 2000-luvun ajan. Eronneiden isien osuus lasten hoivasta ja huolenpidosta on siis hiljalleen lisääntymässä. Uuden lapsenhuoltolain mukaan vuoroasumisella tarkoitetaan, että lapsi asuu vähintään 40 prosenttia ajasta toisen vanhemman luona.
Turun yliopisto ja Kela tekivät vuonna 2019 kyselyn, jonka mukaan noin 30 prosentilla lapsista on vuoroasumisjärjestely vanhempien eron jälkeen. Kyselyyn vastasi yhteensä 3 449 vanhempaa.
Tilastokeskuksen vuoden 2017 vapaa-aikatutkimuksen mukaan viisi prosenttia lapsista asui tuolloin yhtä paljon kummankin vanhemman luona.
Yhden vanhemman perheiden liitto ry:n toiminnanjohtaja Heljä Sairisalo kertoo, että vuoroasumisesta sopiminen ei aina tarkoita, että tapaamisjärjestelyä noudatettaisiin arjessa.
– Käytännön järjestelyjen tielle voi tulla monta estettä. Esimerkiksi välimatkat voivat olla liian pitkät tai lapset eivät sopeudu järjestelyyn. Vuoroasuvan lapsen kulut ovat usein kalliimmat, mikä voi estää järjestelyn vähävaraisissa perheissä. Tutkimusten mukaan vuoroasuminen on kuitenkin yleensä lasten näkökulmasta hyvä ratkaisu, Sairisalo toteaa.
Itsellisten naisten osuus kasvussa
Kun katsotaan kaikkia suomalaisia yhden vanhemman perheitä, noin viisi prosenttia vanhemmista on ollut lapsen kanssa alusta asti yksin, sanoo Sairisalo.
Sairisalon mukaan hedelmöityshoidoilla yksin lapsen hankkivien naisten määrä on kasvanut, mutta kaikista lapsiperheistä heidän osuutensa on kuitenkin edelleen vain noin 0,5 prosenttia.
– Aiemmin itselliset naiset saivat hedelmöityshoitoja vain yksityisellä sektorilla, ja siihen oli mahdollisuus lähinnä varakkaammilla naisilla. Vuodesta 2019 naiset ovat päässeet myös julkiselle sektorille hedelmöityshoitoihin, Sairisalo sanoo.
Sairisalon mukaan hyvin pieni osa yksinhuoltajista on leskiä. Yksinhuoltajaisien joukossa on suhteessa enemmän leskiä kuin yksinhuoltajaäitien joukossa.