Suurin osa eronneista suomalaisvanhemmista saa sovittua lastensa huoltoon liittyvistä asioista ongelmitta joko keskenään tai kunnan lastenvalvojan avustuksella.
Arviolta vajaassa viidessä prosentissa tilanteista vanhempien välit ovat kuitenkin niin riitaisat, että asiaa selvitellään käräjäoikeudessa, kertoo Varsinais-Suomen käräjäoikeuden käräjätuomari Minnimari Saari.
Helsingin käräjäoikeuden käräjätuomarin Pekka Päivänsalon mukaan tuomioistuimen käsittelemissä huoltokiistoissa on tapahtunut muutaman vuoden sisällä merkittävä muutos ja edistysaskel: Suomessa otettiin käyttöön vapaaehtoinen sovittelumenettely, joka on saanut valtavan suosion. Menettelyssä käräjäoikeuden tuomari ja sosiaalitoimen työntekijä auttavat vanhempia pääsemään huoltoasioissa sopuun ilman oikeudenkäyntiä.
Minnimari Saaren mukaan sovittelumenettelyä tarjotaan kaikille käräjäoikeuteen hakeutuneille vanhemmille ja valtaosa vanhemmista tarttuu siihen. Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa saadaan soviteltua noin 70 prosenttia tapauksista. Loput etenevät oikeudenkäyntiin käräjäoikeuden ratkaistavaksi.
Käräjäoikeudessa käsiteltävät huoltoriidat voidaan jakaa neljään osaan. Ensimmäinen niistä on huoltajuus, eli määrätäänkö yhteis- vai yksinhuolto.
Huoltajuudella tarkoitetaan lapsen elämään liittyvien suurten päätösten tekemistä. Saaren mukaan huoltolaissa on periaatteena yhteishuollon ensisijaisuus.
– Monesti riitaisatkin vanhemmat ovat yhtä mieltä yhteishuoltajuudesta, ja käräjäoikeudessa saatetaan käsitellä pelkästään huoltoriitojen muita teemoja: asumista, tapaamisoikeutta ja elatusta, Saari toteaa.
Olosuhteiden selvittelyä
Käräjäoikeuden ratkaistavaksi päätyneiden tilanteiden käsittely alkaa Päivänsalon mukaan sillä, että käräjäoikeus pyytää sosiaalitoimelta selvityksen perheen tilanteesta – eli sosiaaliviranomaiset vierailevat vanhempien kotona ja selvittävät perheen olosuhteita muun muassa päiväkodin, koulun ja terveydenhuollon avustuksella.
Jos vanhemmat eivät pääse sopuun yhteishuoltajuudesta, käräjäoikeus selvittää, voidaanko yhteishuoltajuuteen päätyä tehtävänjakomääräyksellä. Saaren mukaan tämä tapahtuu selvittämällä, missä huoltoasioissa on riitoja vai koskevatko riidat kaikkia osa-alueita.
Lue myös: Suomalaisäiti kaappasi 2-vuotiaan lapsensa Italiaan: Isä avautuu nyt, millaista on elää epätietoisuudessa ja pelossa näkeekö lastaan enää koskaan
Jos esimerkiksi vain lapsen terveydenhuoltoon liittyvät päätökset aiheuttavat riitoja, käräjäoikeuden päätös voi olla, että vanhemmat pysyvät yhteishuoltajina, mutta lapsen terveysasiat määrätään vain toisen vanhemman päätettäviksi.
– Jos taas esimerkiksi toinen vanhemmista pelkää, että ulkomailta kotoisin oleva vanhempi vie lapsen ulkomaille, yhteishuoltajuus voidaan rajata niin, että vain toinen päättää lapsen passiasioista, Saari toteaa.
Yhteishuoltajuus ei Saaren mukaan ole mahdollinen niissä tilanteissa, joissa vanhemmat eivät pysty lainkaan keskustelemaan lapsen asioista riitelemättä tai joissa toinen vanhempi on täysin passiivinen eikä reagoi toisen yhteydenottoihin. Yksinhuoltopäätöksen taustalla voi olla myös esimerkiksi toisen vanhemman vakava päihteiden käyttö, mielenterveyden häiriö tai se, että toinen vanhemmista asuu eri maassa.
Yksinhuoltoon päädytään Saaren mukaan lähes poikkeuksetta tilanteissa, joissa toinen vanhemmista hakee yksinhuoltoa eikä toinen vastusta pyyntöä.
Isien perhevapailla olisi vaikutusta
Yhteishuoltajuuden asumisjärjestelyissä 50–50-ratkaisuun päätyvät vanhemmat ovat yleensä hyvissä väleissä. Tällainen ratkaisu tarkoittaa sitä, että lapsi asuu yhtä paljon molempien vanhempiensa luona, esimerkiksi vuoroviikoin.
Käräjäoikeuden käsittelemissä huoltokiistoissa sen sijaan korostuvat riitaisat välit. Tuomioistuimissa päädytään siksi helpommin siihen, että lapsi asuu pääsääntöisesti vain toisen vanhemman luona, kertoo Saari.
– Joskus vanhemmat ovat päätyneet itse 50–50-asumisjärjestelyyn ja riitelevät käräjäoikeudessa siitä, kumman luona lapsi on kirjoilla, koska se määrittää muun muassa sosiaalietuuksia: vanhempi, jonka luona lapsi on kirjoilla, voi saada esimerkiksi asumistukea tai lapselle koulukyydin.
Vielä 1980-luvulla oli Saaren mukaan selvästi tyypillisempää, että lapset jäivät vanhempien eron jälkeen äidin luo asumaan.
– Tänä päivänä suurin osa isistä haluaa olla lastensa elämässä mukana kaikin mahdollisin tavoin, eli äidit eivät juurikaan korostu käräjäoikeuden määräämissä asumisjärjestelyissä.
Lue myös: Vilja Eerika kuoli Suomen rikoshistorian iljettävimmän murhan uhrina – uutuuskirja piirtää synkän kuvan 8-vuotiaan tytön lapsuudesta: "Eerikan elämä oli vaikea alusta lähtien"
Pekka Päivänsalon mukaan alle 3-vuotiaiden lasten asumista koskevissa huoltoriidoissa äidit ovat usein vahvemmilla biologian ja lasten hoitojärjestelyjen takia: äidit saattavat vielä imettää ja ovat isiä useammin pienten lasten kanssa kotona perhevapaalla. Jos perheessä on useita lapsia ja nuorin on alle 3-vuotias, muutkin lapset helposti määrätään äidille, sillä lasten jakaminen vanhempien kesken on harvoin lasten edun mukaista.
– Jos isät käyttäisivät enemmän perhevapaita, tämä todennäköisesti näkyisi enemmän pieniä lapsia koskevissa huoltoratkaisuissa.
Päivänsalo kertoo, että käräjäoikeuden tekemistä huolto-, asumis-, tapaamisoikeus- ja elatuspäätöksistä valitetaan hovioikeuteen tasaisin väliajoin. Valituksissa korostuvat perheet, joissa riitely on kroonistunut.
– Vapaaehtoisen sovittelumenettelyn merkitystä ei voi liiaksi korostaa. Kun vanhemmat ovat päässeet sovittelun kautta sopuun, päätökset usein myös kestävät eivätkä johda oikeudenkäyntien kierteeseen.
Saaren mukaan käräjäoikeuden tekemät päätökset muuttuvat vain harvoin hovioikeudessa.