Hamas kiistää syytökset seksuaalisesta väkivallasta Israeliin tehdyn hyökkäyksen aikana.
Sopimus Gazan sodan keskeyttämisestä katkesi osittain siksi, että äärijärjestö Hamas ei halunnut israelilaisten naispanttivankien paljastavan, mitä heille oli tapahtunut. Näin väitti Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller maanantaina.
Viikon kestänyt aselepo päättyi perjantaina, kun Israel sanoi jatkavansa taisteluita. Syyksi Israel sanoi muun muassa sen, ettei Hamas ollut vapauttanut kaikkia panttivankina pitämiään naisia.
Miller viittasi arkaluonteisiin keskusteluihin vankien kohtelusta ja sanoi, ettei Yhdysvalloilla ole mitään syytä epäillä Hamasin seksuaalista väkivaltaa koskevia raportteja.
Israelissa poliisi on myös tutkinut todisteita seksuaalisesta väkivallasta Hamasin 7. lokakuuta Israelin eteläosaan tekemän hyökkäyksen aikana. Poliisin mukaan tutkinnassa on kerätty yli 1 500 todistajanlausuntoa silminnäkijöiltä, lääkäreiltä ja patologeilta. Niissä on kerrottu muun muassa joukkoraiskauksesta ja kuoleman jälkeisestä silpomisesta.
Hamas kiisti maanantaina raiskaussyytökset ja syytökset seksuaalisesta väkivallasta Israeliin tehdyn hyökkäyksen aikana. Sen mukaan kyse on perättömistä valheista ja syytöksistä, joiden tarkoituksena on demonisoida palestiinalaisten vastarinta.
Hamasin lausunto tuli päiviä sen jälkeen, kun YK:n tasa-arvojärjestö eli UN Women oli sanonut olevansa huolestunut lukuisista sukupuoleen perustuvista julmuuksista eteläiseen Israeliin tehtyjen iskujen aikana.
Israelin mukaan Hamasin 7. lokakuuta Israeliin tekemässä hyökkäyksessä kuoli noin 1 200 ihmistä.
Hamasin alaisen Gazan terveysministeriön mukaan taisteluissa Gazan kaistalla on kuollut kaikkiaan jo noin 15 900 ihmistä. Lukuja ei ole voitu vahvistaa riippumattomista lähteistä.