Yhdysvallat iski yli 85 kohteeseen Irakissa ja Syyriassa – Irakin pääministeri raivoissaan: Yhdysvallat valehtelee

Yhdysvaltain presidentti Joe Biden elokuussa.
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 03.02.2024 05:22(Päivitetty 03.02.2024 11:37)

MTV UUTISET – STT – Reuters

Yhdysvaltalaisjoukot ovat tehneet ilmaiskuja Iranin vallankumouskaartia sekä Iraniin yhdistettyjä aseellisia ryhmittymiä vastaan Irakissa ja Syyriassa, Yhdysvaltain asevoimat kertoo.

Yhdysvallat sanoo iskeneensä muun muassa komento- ja tiedustelukeskuksiin sekä rakettien, ohjusten ja lennokkien säilytykseen tarkoitettuihin kohteisiin. Kaikkiaan kohteita oli Yhdysvaltain mukaan päälle 85.

Iskujen kohteet kuuluivat Yhdysvaltain asevoimien mukaan aseellisille ryhmittymille ja Iranin joukoille, jotka olivat olleet kytköksissä Yhdysvaltoja ja sen liittolaisia vastaan tehtyihin iskuihin.

Irakin pääministerin mukaan ainakin 16 ihmistä kuoli ja 25 haavoittui, joukossa on siviilejä. Pääministerin mukaan kyseessä oli Yhdysvaltain hyökkäys Irakin suvereniteettiä vastaan, ja se uhkaa maan turvallisuutta ja vakautta. Pääministerin mukaan Yhdysvallat valehtelee väittäessään, että se olisi sopinut ilma-iskuista Irakin hallituksen kanssa.

Järjestö: Ainakin 18 Iran-mielistä taistelijaa kuoli iskuissa Syyriassa

Syyriassa ainakin 18 Iran-mielistä taistelijaa on saanut surmansa maan itäosissa iskuissa, jotka olivat todennäköisesti Yhdysvaltain tekemiä, sanoo Syyrian sotaa tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights -järjestö.

Irakilaiset turvallisuuslähteet puolestaan kertoivat uutistoimisto AFP:lle, että läntisessä Irakissa on tehty iskuja Iran-mielisten aseellisten ryhmien hallussaan pitämiin kohteisiin.

Yhdysvallat kertoi Suomen aikaa myöhään perjantaina tehneensä iskuja iranilaisjoukkoja sekä Iraniin yhdistettyjä aseellisia ryhmittymiä vastaan Irakissa ja Syyriassa. 

Yhdysvaltain vastatoimet Lähi-idässä saavat jatkoa, Biden sanoo Irakissa ja Syyriassa tehtyjen iskujen jälkeen

Yhdysvaltain iskut Iraniin yhdistettyjä kohteita vastaan Irakissa ja Syyriassa tulevat jatkumaan, sanoo Yhdysvaltain presidentti Joe Biden. Myöhään perjantaina Suomen aikaa tehdyt iskut olivat vastatoimi tuoreeseen lennokki-iskuun, jossa sai surmansa kolme yhdysvaltalaista sotilasta.

Biden sanoi Yhdysvaltojen aloittaneen lennokki-iskuun vastaamisen perjantaina ja tähdensi vastatoimien jatkuvan Yhdysvaltain valitsemina hetkinä sen valitsemiin kohteisiin.

Bidenin mukaan Yhdysvallat ei pyri konfliktiin Lähi-idässä tai missään muuallakaan maailmassa. Hän kuitenkin sanoi Yhdysvaltain vastaavan, jos maan kansalaisia vahingoitetaan. (Lähde: AFP)

Lue lisää: Irakissa tehtiin ohjusisku Yhdysvaltain joukkojen käyttämään tukikohtaan

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat