Yhdysvalloissa työttömyysaste kipusi huhtikuussa 14,7 prosenttiin. Vielä maaliskuussa se oli 4,4 prosenttia.
Tilastojen mukaan koronaviruksen aiheuttamat rajoitustoimet veivät huhtikuun aikana 20,5 miljoonaa työpaikkaa.
Jo maaliskuun aikana työpaikkoja katosi enemmän kuin aiemmin on raportoitu. Vaikka yrityksiä suljettiin pääsääntöisesti vasta kuun puolivälin jälkeen, 870 000 työpaikkaa hävisi jo toissa kuussa.
Pörssit avautuivat kuitenkin perjantaina nousussa. Noin puoli tuntia avauksesta Dow Jones -indeksi oli 1,3 prosenttia plussalla, S&P 500 nousi 1,1 prosenttia ja teknologiapainoitteinen Nasdaq 0,9 prosenttia.Karuja työllisyyslukuja osattiin odottaa.
Briefing.comin analyytikon Patrick O'Haren mukaan markkinat näyttävätkin kiinnittävän huomionsa myönteisiin uutisiin kuten asteittaiseen talouden uudelleen käynnistymiseen osissa Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.
Työttömyysaste viimeksi yhtä korkea vuonna 1948
Jos ei maataloussektoria oteta huomioon, työpaikkoja hävisi enemmän kuin koskaan aiemmin vuoden 1939 jälkeen. Työttömyysaste sen sijaan on viimeksi ollut yhtä korkealla vuonna 1948.
Finanssikriisin aikaan 2000-luvun lopussa Yhdysvalloissa menetettiin 8,6 miljoonaa työpaikkaa kahden vuoden aikana, ja työttömyysaste nousi korkeimmillaan kymmeneen prosenttiin lokakuussa 2009.
Finanssikriisistä toivuttuaan Yhdysvallat onnistui luomaan 2010-luvulla 23 miljoonaa uutta työpaikkaa.
Presidentti Donald Trump kommentoi Fox Newsille tuoreita lukuja sanomalla, että niitä osattiin odottaa, ja lupasi palauttaa luvut ennalleen.