Yhdysvaltain ex-suurlähettiläälle tuomio vakoilusta – vankilaan 15 vuodeksi

LK 130424
Ihmiset osoittivat mieltään vaatien "maksimituomiota" Yhdysvaltain Bolivian entiselle suurlähettiläälle Victor Manuel Rochalle, jota syytetään vakoilusta Kuuban hyväksi, Wilkie D. Ferguson Jr:n Yhdysvaltain oikeustalon ulkopuolella Miamissa Floridassa 12. huhtikuuta 2024.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 13.04.2024 07:07

MTV UUTISET – STT

Victor Manuel Rochan vakoilu Kuuballe jatkui aina hänen pidättämiseensä asti viime joulukuussa.

Yhdysvalloissa entinen suurlähettiläs Victor Manuel Rocha on tuomittu 15 vuoden vankeuteen vuosikymmenten vakoilusta Kuuballe. Lisäksi hänet tuomittiin puolen miljoonan dollarin sakkoihin.

Syytteen mukaan alunperin Kolumbiasta kotoisin oleva Rocha alkoi auttaa salaisena agenttina Kuuban tiedustelua vuonna 1981 ja vakoilu jatkui hänen pidätykseensä saakka. Rocha pidätettiin viime joulukuussa.

– Ne, joilla on etuoikeus palvella Yhdysvaltain hallinnossa, saavat suunnattoman luottamuksen kansalta, jota me palvelemme, sanoi oikeusministeri Merrick Garland lausunnossa joulukuussa.

– Tuon luottamuksen pettäminen vannomalla valheellisesti uskollisuutta Yhdysvalloille palvellen samaan aikaan vierasta valtaa on rikos, johon oikeusministeriö vastaa täydellä voimalla, hän lisäsi.

Rocha vakuutti syyttömyyttään vielä helmikuussa, mutta myönsi syyllisyytensä syyteneuvottelujen jälkeen.

Lue myös: Lue myös: Väite: Bolivian ex-suurlähettiläs toimi Kuuban agenttina ja vakoili yli 40 vuotta Yhdysvaltoja

"Viittasi Yhdysvaltoihin vihollisena"

Nyt 73-vuotias Rocha toimi Yhdysvaltain Bolivian-suurlähettiläänä vuosina 2000–2002. Hän työskenteli diplomaattiuransa aikana myös muun muassa Havannassa, Buenos Airesissa ja Washingtonissa.

Rocha työskenteli myös Yhdysvaltain kansallisen turvallisuusneuvoston jäsenenä vuosina 1994–1995 presidentti Bill Clintonin hallinnossa.

Toimiessaan hallinnon viroissa Rochalla oli oikeusministeriön mukaan pääsy ei-julkisiin tietoihin, muun muassa salassa pidettäviin tietoihin, sekä mahdollisuus vaikuttaa Yhdysvaltain ulkopolitiikkaan.

Rochan sanotaan kuvailleen toimintaansa peitetehtävässä olleelle Yhdysvaltain liittovaltion poliisin FBI:n edustajalle.

–  Tapaamisissa Rocha käyttäytyi kuin Kuuban agentti, viittasi Yhdysvaltoihin vihollisena ja käytti sanaa me, kun hän kertoi itsestään ja Kuubasta, oikeusministeriö sanoi viime vuoden lopulla antamassaan lausunnossa.

Lue myös: Biden harkitsee Wikileaksin Assangen syytteiden kumoamista

Tuoreimmat aiheesta

Kuuba