Yhdysvaltain puolustusministeri Austin kotiutui sairaalasta

Lloyd Austin puhuu mikrofonin ääressä taustallaan Yhdysvaltain lippu ja Pentagonin logo.
Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin kotiutui sairaalasta
Julkaistu 14.02.2024 07:46

MTV UUTISET – STT

Lloyd Austin pääsi pois sairaalasta.

Yhdysvaltain puolustusministeri Lloyd Austin on päässyt pois sairaalasta, kertoi maan puolustusministeriö tiistaina.

Eturauhassyöpädiagnoosin aiemmin saanut 70-vuotias puolustusministeri vietiin sunnuntaina sairaalaan tarkastettavaksi virtsarakko-oireiden vuoksi. Puolustusministeriön lausunnon mukaan oireiden syy tunnistettiin ja se korjattiin ei-kirurgisilla toimenpiteillä.

– Virtsarakon ongelma ei liittynyt hänen syöpädiagnoosiinsa, eikä sillä ole vaikutusta hänen erinomaiseen syöpäennusteeseensa, kertoivat Austinin lääkärit lausunnossa.

Austin voi lausunnon mukaan hyvin ja palasi töihin pian sairaalasta päästyään. Puolustusministeri työskentelee lääkäreiden ohjeistuksen mukaan jonkin aikaa etänä kotoaan käsin, mutta palaa töihin Pentagoniin myöhemmin tällä viikolla.

Lue myös: Yhdysvaltain puolustusministeri Austin joutui jälleen sairaalaan – jatkaa toistaiseksi tehtävissään

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat