Yhdysvaltain senaatti epäonnistui torppaamaan asekaupat Saudi-Arabian kanssa – kongressissa pelätään, että aseita käytetään siviilejä vastaan

AOP Yhdysvallat kongressi rakennus
AOP
Julkaistu 30.07.2019 05:57

MTV UUTISET – STT

Yhdysvalloissa kongressin ylähuone eli senaatti ei ole onnistunut estämään kiistanalaisia asekauppoja Saudi-Arabian kanssa.

Presidentti Donald Trump käytti viime viikolla veto-oikeuttaan asekauppojen toteuttamiseksi. Veton myötä asia palasi kongressiin, joka oli aiemmin tässä kuussa äänestänyt asekauppojen torppaamisen puolesta.

Presidentin veton kumoamiseksi olisi tarvittu kahden kolmanneksen enemmistö sekä senaatissa että edustajainhuoneessa.

Trumpin hallinto ilmoitti toukokuussa ohittavansa kongressin ja myyvänsä aseita Saudi-Arabialle ja muille arabiliittolaisille ilman lainsäätäjien hyväksyntää. Hallinto perusteli poikkeusvaltuuksien käyttämistä Iranin aiheuttamalla uhkalla. Tämä johti kongressissa toimiin kauppojen estämiseksi.

Trump: Asekaupat lyhentävät kärsimystä Jemenissä

Asekauppoja ovat vastustaneet demokraattien lisäksi myös jotkut republikaanit. Kongressissa pelätään, että yhdysvaltalaisia aseita voidaan käyttää siviilien tappamiseen Jemenissä, missä Saudi-Arabia käy sotaa huthikapinallisia vastaan.

Lisäksi lainsäätäjät eivät muutenkaan ole Saudi-Arabiasta innoissaan muun muassa sauditoimittaja Jamal Khashoggin viimesyksyisen murhan vuoksi.

Trump perusteli vetoa käyttäessään, että Jemenin konflikti todennäköisesti pitkittyisi, jos aseita ei myydä.

Senaatin demokraattiedustaja ja ulkoasiainkomitean jäsen Ben Cardin sanoi, että koska republikaanit eivät estäneet kauppoja, he luopuivat perustuslain takaamasta valvontavelvoitteestaan.

– Meillä on sekä laillinen että moraalinen velvoite varmistaa, että yhdysvaltalaisia aseita ei käytetä ihmisoikeuksien tukahduttamiseen tai väkivaltaan siviilejä vastaan, Cardin sanoi.

Cardin muistutti Saudi-Arabian maanantaisesta Pohjois-Jemeniin suuntautuneesta tykistöiskusta, jossa kuoli sairaalalähteiden mukaan 13 siviiliä.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat