Yhdysvaltain ulkoministeri moittii suorin sanoin Israelia

1:58img
Israelin ja Palestiinan levottomuudet kiihtyvät jälleen: "Perusongelmaa ei ratkaista". Juttu helmikuun alusta.
Julkaistu 14.02.2023 05:24

MTV UUTISET – STT

Antony Blinken latoi poikkeuksellisen suoria sanoja Israelin uuden hallituksen toimista.

Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken kritisoi Israelin päätöstä yhdeksän siirtokunnan laillistamisesta miehitetyllä Länsirannalla. Blinken sanoi pitävänsä päätöstä erittäin ongelmallisena ja varoitti, että Israelin toiminta lisää jännitteitä palestiinalaisten kanssa.

–  Kuten aiemmatkin hallinnot, demokraatit ja republikaanit, me vastustamme vahvasti sellaisia yksipuolisia toimia, jotka lisäävät jännitteitä ja vaarantavat mahdollisuudet neuvotella kahden valtion ratkaisusta, Blinken sanoi lausunnossa.

Lue myös: Israelissa kymmenet tuhannet osoittivat mieltään

Israel ilmoitti sunnuntaina aikovansa laillistaa yhdeksän siirtokuntaa ja rakentavansa 10  000 uutta kotia siirtokuntalaisille. Palestiinalaisalueille perustetut siirtokunnat ovat kansainvälisen oikeuden mukaan laittomia.

Blinken peräänkuuluttaa kahden valtion mallia

Kritiikki, vaikkakin diplomaattisesti muotoiltu, oli poikkeuksellinen, koska se oli annettu suoraan ulkoministerin eikä tämän tiedottajan nimissä. Israelin uudet linjaukset tulivat vain hetki sen jälkeen, kun Blinken vieraili alueella ja nimenomaisesti varoitti siirtokuntatoiminnasta.

– Kaikki, mikä vie meidät kauemmas kahden valtion visiosta kahdelle kansalle, on haitallista pitkällä aikavälillä Israelin turvallisuudelle, sen identiteetille juutalaisena ja demokraattisena valtiona, Blinken sanoi maanantaina.

Lue myös: Israel sanoo laillistavansa kansainvälisen lain näkökulmasta laittomia siirtokuntia

Blinkenin mukaan toiminta vaarantaa niin israelilaisten kuin palestiinalaistenkin turvallisuuden, vapauden, vaurauden ja arvokkuuden.

Yhdysvaltain ulkoministeri on aiemmin todennut presidentti Joe Bidenin hallinnon arvioivan pääministerin Benjamin Netanjahun uutta kovan linjan oikeistolaista hallitusta sen toimien, ei siinä mukana olevien henkilöiden mukaan.

Lue myös: Israel jatkoi hyökkäyksiä palestiinalaisalueille – ilmoitti laillistavansa siirtokuntia

Tuoreimmat aiheesta

Israel