Yhdysvaltalainen ihmisoikeusaktivisti ammuttu Länsirannalla

Yhdysvaltalainen ihmisoikeusaktivisti on ammuttu Israelin miehittämällä Länsirannalla, kertoo palestiinalaisalueella toimivan sairaalan johtaja.

Johtajan mukaan Yhdysvaltain kansalainen kuoli päähän ammutusta luodista. Hänen mukaansa kyseessä oli parikymppinen nainen.

Israelilaislehti Haaretzin mukaan naista ammuttiin, kun hän osallistui mielenosoitukseen lähellä Nablusia Länsirannalla. Israelin asevoimat kertoo tutkivansa tapausta.

Yhdysvallat sanoo selvittävänsä Aysenur Ezgi Eygi -nimisen naisen kuolemaan johtaneita syitä.

– Esitämme syvimmät osaanottomme hänen perheelleen ja läheisilleen. Keräämme kiireellisesti lisätietoja hänen kuolemantapauksestaan ja kerromme, kun tiedämme lisää, sanoo Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Matthew Miller.

Turkin ulkoministeriön mukaan surmatulla aktivistilla on myös Turkin kansalaisuus.

Lue myös:

    Uusimmat