Yksi gaalamuisto on Anna-Maija Tuokolle yli muiden – odotti tuolloin kuopustaan
Anna-Maija Tuokko on tuttu näky palkintogaaloissa niin vieraana kuin juontajanakin.
Näyttelijä Anna-Maija Tuokko edusti perjantaina 20. tammikuuta Kultainen Venla -gaalassa, jossa hän jännitti itse tähdittämiensä Suurmestari- sekä Munkkivuori-sarjojen menestystä. Kumpikin sarja keräsi palkintoja gaalassa.
Tuokko on kunnostautunut itse gaaloissa sekä vieraana että juontajana. Hänen mukaansa yksi mieleenpainuvimmista gaalamuistoista liittyykin hänen ensimmäiseen juontotyöhönsä, kun vuonna 2019 Tuokko toimi yhdessä Mikko Leppilammen kanssa Jussi-gaalan juontajana.
– Meillä oli siinä sellainen tanssi-laulunumero Mikon kanssa ja minulla oli iso maha, kun odotin kuopustani, niin se on ehkä tärkein ja hienoin muisto gaaloissa.
Juontotöihin Tuokko valmistautuu kertomansa mukaan koittamalla ottaa mahdollisimman rennosti, asiaan kuitenkin paneutuen.
– Ottaa aina yhden asian kerrallaan, eikä tavallaan ajattele sitä isoa kokonaisuutta. Ja sitten siinä ei oikeastaan muu auta kuin olla oma itsensä, niin sitten pitää vaan yrittää rentoutua. Kyllä yleensä aluksi jännittää, mutta sitten se purkautuu aika nopeasti, että sitten siitä nauttii vain kuitenkin.
Katso Anna-Maija Tuokon haastattelu Kultainen Venla -gaalan punaiselta matolta yllä olevalta videolta.
Uusimmat
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
16:03
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
15:26
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
15:25
Frendit-tähti Courteney Cox tuntee yhä edesmenneen Matthew Perryn läsnäolon: "Hän vierailee luonani paljon"
-
15:18
Helena Petäistön kolumni: Putin alistui kerjäläisen rooliin
-
15:10
Leijonien yllä vilkkuu MM-katastrofiviittauksia – Mikael Granlundilta viileä vastaus uteluihin
-
15:05
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
14:50
Jättiläispainijalla erikoinen kohtaaminen maailman lyhyimmän naisen kanssa
-
14:45
MTV Urheilu tavoitti HJK:sta poispotkitun kaksikon Töölössä – kumpikin tunnusti lisenssifiaskon ratkaisevan vaikutuksen
-
14:43
Ficon tila kohenee – tutkijat selvittävät, kuuluiko ampuja salamurhaan rohkaisseiden ryhmään
-
14:43
Venäjä sanoo vallanneensa yhden viimeisistä Ukrainan hallussa olleista asuinkunnista Luhanskissa
-
14:37
Poliisi epäilee nuoren miehen levittäneen väärää rahaa Uudessakaupungissa
-
14:37
Niinistö tapasi Iranin presidentin jännittyneissä merkeissä 2022 – kommentoi nyt MTV:lle: "Silloin oli muutama hankala asia"
-
14:33
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen
-
14:14
Medvedev haukkuu tekoälyä pelkuriksi
-
14:13
Poliisilla tehtävä Nurmon yläasteella – mieshenkilö käyttäytyi aggressiivisesti
-
Lataa lisää