Yksityisiä päivä- ja hoivakoteja uhkaavan lakon sovittelua jatketaan tiistaina

LK, touhula
Toteutuessaan yksityisen sosiaaliplavelualan lakko koskisi esimerkiksi Touhula-päiväkoteja.Lehtikuva
Julkaistu 08.05.2023 05:51(Päivitetty 08.05.2023 13:18)

MTV UUTISET – STT

Yksityistä sosiaalipalvelualaa koskevien lakonuhkien sovittelu jatkuu tiistaina kello yhdeksältä aamulla, kertoo valtakunnansovittelijan toimisto Twitterissä. Sovittelu alkoi maanantaina aamupäivällä.

Valtakunnansovittelijan toimiston mukaan sovittelua jatketaan koko tämän viikon.

Useat ammattiliitot ovat kertoneet työnseisauksista, jotka alkaisivat kahden viikon päästä tiistaina 23. toukokuuta.

Kaksipäiväinen päiväkotilakko uhkaa esimerkiksi Touhulaa ja Verkanappulat-konsernia. Viisipäiväinen hoivakotilakko koskisi esimerkiksi Attendon ja Esperi Caren tiettyjä ympärivuorokautisen palveluasumisen yksiköitä.

Palkat hiertävät

Järjestöt ovat kertoneet lakkojen syyksi julkista sektoria pienemmät palkat.

Sosiaali- ja terveysalan ammattiliitto Tehyn mukaan yksityisen sosiaalipalvelualan palkkaus on jäänyt selvästi jälkeen julkisen sektorin palkkauksesta ja palkkaerot voivat tehtävästä riippuen olla 150 eurosta jopa 400 euroon.

Yksityisellä sosiaalipalvelualalla on jo voimassa ylityö- ja vuoronvaihtokielto.

Lue myös: Yksityinen sosiaalipalveluala ylityö- ja vuoronvaihtokieltoon – ”Häpeällistä maksaa samasta työstä pienempää palkkaa kuin julkisella sektorilla”

Lue myös: MTV selvitti: Kymmenkuisten vauvojen määrä päiväkodeissa räjähti kasvuun – tässä muutoksen taustat

Lue myös: Psykiatri yllättyi MTV:n selvityksen tuloksista: Pienimpien lasten laittaminen päiväkotiin työvoimapoliittisena ratkaisuna tulee kalliiksi

Lue myös: Varhaiskasvatuskriisi on "myrkkyä lasten aivoille" – 1-vuotiaita hoidetaan ikkunattomassa varastossa, lapsi väärille hakijoille

Tuoreimmat aiheesta

Työtaistelut