Yleisurheilupomo luottaa suomalaisjuoksijoiden puhtauteen

SUL:n huippu-urheilujohtaja Jarmo Mäkelä.
Jarmo MäkeläStr/Lehtikuva
Julkaistu 02.08.2015 14:37

MTV SPORT

Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä luottaa siihen, että 2000-luvulla kansainvälistä menestystä saavuttaneet suomalaisjuoksijat ovat saavuttaneet tuloksensa sallituin menetelmin.

Mäkelä työskenteli Urheiluliiton (SUL) huippu-urheilujohtajana vuosina 2000-2012.

- Olen seurannut suomalaisia niin läheltä, että minun on mahdoton uskoa, että he olisivat syyllistyneet väärinkäytöksiin, Mäkelä kommentoi BBC:n uutista 2000-luvun epäilyttävistä veritesteistä.

Dopingnäytteiden yhä tarkempaa analyysiä Mäkelä pitää hyvänä asiana.

- Pyrimme urheilussa reiluun peliin. Dopingia on tutkittava mahdollisimman hyvin, jos se päämäärä halutaan saavuttaa.

Mäkelää kiinnostaakin sunnuntaina julkisuuteen tulleen selvityksen jatkotoimenpiteet.

- Oleellista on tämän kehityksen seuraava vaihe. Se, mitä tästä selvityksestä seuraa. Aika näyttää.

Mäkelä laskee myös antidopingtyön itsensä eräänlaiseksi kestävyyslajiksi.

- Antidopingtyötä on tehty ja kehitetty pitkään, mutta pitkään näyttää vievän puhtaaseen urheilun pääseminenkin.

Suomalaiset kestävyysjuoksijat ovat saavuttaneet 2000-luvulla kaksi aikuisten arvokisamitalia. Janne Holmén voitti Euroopan mestaruuden maratonilla vuonna 2002 ja Jukka Keskisalo estejuoksussa vuonna 2006.

BBC:n mukaan epäilyttäviä näytteitä antaneiden joukossa on olympia- ja MM-mitalisteja.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu