Yli 30 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi puertoricolaisesta hoitokodista

Yli 30 vuotta sitten kadonnut pennsylvanialainen nainen löydetiin Puerto Ricossa sijaitsevasta hoitokodista, kertoo CNN.

Perhe uskoi naisen kuolleen.

Pennsylvanian hätäkeskuksen julkaiseman tiedotteen mukaan Patricia Kopta, 83, nähtiin viimeksi Pittsburghissa kesällä 1992.

Hänen miehensä Bob Kopta ilmoitti hänet kadonneeksi muutamaa kuukautta myöhemmin syksyllä. Tuolloin hän kertoi viranomaisille, ettei ollut tavatonta, että hänen vaimonsa katosi lyhyiksi ajoiksi.

– Tulin eräänä iltana kotiin, ja hän oli poissa eikä kukaan tiennyt, missä hän oli, Kopta sanoi Ross Townshipin poliisin tiedotustilaisuudessa.

Poliisi kertoo saaneensa ensimmäisen kerran tiedon kadonneen naisen löytymisestä, kun kansainvälisen rikospoliisijärjestön Interpolin agentti ja sosiaalityöntekijä Puerto Ricosta ottivat heihin yhteyttä viime vuonna ja kertoivat uskovansa Koptan asuvan hoitokodissa Puerto Ricossa.

– He ilmoittivat meille, että hän tuli heidän huostaansa vuonna 1999, kun hänet löydettiin hädässä Puerto Ricon kaduilta, Ross Townshipin apulaispäällikkö Brian Kohlhepp sanoi.

Interpolin ja sosiaalityöntekijän mukaan Kopta löydettiin vaeltelemasta kaduilla. Vuosien mittaan hän oli kieltäytynyt puhumasta yksityiselämästään tai siitä, mistä hän oli kotoisin.

Vanhemmalla iällä Kopta alkoi paljastaa asioita, joiden perusteella hänen kanssaan tekemisissä olevat henkilöt ottivat yhteyttä poliisiin.

Katoaminen ei ollut epäilyttävä

Pittsburghissa ollessaan Kopta oli tunnettu katusaarnaaja. Hän lähestyi tuntemattomia ja kertoi näkevänsä näkyjä Neitsyt Mariasta ja kertoi maailmanlopun olevan tulossa.

Poliisin mukaan hänen katoamisensa ei ollut epäilyttävää, sillä hänellä tiedettiin olevan mielenterveysongelmia. Hän oli myös kertonut perheenjäsenille, että on lähdössä pois, sillä uskoi joutuvansa hoitolaitokseen.

Poliisi tiesi, että hän on luultavasti lähtenyt omasta tahdostaan.

Hänen miehensä mukaan vaimo oli puhunut halustaan lähteä asumaan trooppiseen ympäristöön Puerto Ricoon.

Yhdeksän kuukautta kestäneessä prosessissa nainen vahvistettiin Patricia Koptaksi hänen sisarensa Gloria Smithin sekä veljenpoikansa toimittamien DNA-näytteiden avulla.

– Luulimme todella, että hän oli kuollut kaikki nämä vuodet, Smith sanoi lehdistötilaisuudessa.

Jo ennen DNA-testien valmistumista perhe oli kuvien perusteella varma, että kyseessä on Patricia.

Smith sanoi soittaneensa Puerto Ricossa sijaitsevaan hoitokotiin useita kertoja, mutta ei ole pystynyt keskustelemaan siskonsa kanssa, sillä tämä on dementoitunut.

– Emme odottaneet sitä. Oli hyvin suuri järkytys tietää, että hän on yhä elossa. Olemme niin onnellisia ja toivon pääseväni tapaamaan häntä.

Lue myös:

    Uusimmat