Ruotsalainen ammattinyrkkeilyn entinen maailmanmestari Mikaela Laurén palaa tositoimiin 48-vuotiaana. Ja hän haluaa jälleen olla kaikkein paras.
Laurén otteli viimeksi joulukuussa 2019. Hän löi tuolloin Meksikon Paty Ramirezin Göteborgissa käydyssä matsissa.
Kilpanyrkkeily sai sitten jäädä sikseen. Laurén halusi äidiksi, ja suuri unelma toteutuikin, kun hän sai Nikita-tyttären kesäkuussa 2021.
Laurén kertoo kuitenkin nyt Aftonbladetille, ettei ollut missään vaiheessa täysin valmis lopettamaan nyrkkeilemistä. Lapsen saaminen meni vain edelle, mutta Laurén on pitänyt itsensä iskussa. Hän tuntee olevansa valmis takaisin kehään "kevyenä, nopeana ja hyväkuntoisena".
– Koen itse asiassa oloni melkein paremmaksi kuin ennen lopettamista, hän sanoo.
"Se on tavoite"
Laurén mietti, miksei hän tekisi comebackia. Hän haluaa näyttää, että paluun voi tehdä äitinä. Hänestä on hauskaa sparrata ja treenata, ja hän sanoo tositoimiin hyppäämisestä, että "elämässä on otettava riskejä".
Laurénin paluu on tapahtumassa 24. helmikuuta Kööpenhaminassa Danish Fight Nightissa. Laurénin mukaan kaavailtu vastustaja vetäytyi ottelusta, mutta uuden etsiminen on työn alla.
– Minua kunnioitetaan edelleen vanhasta iästäni ja poissaolostani huolimatta. Kuka tahansa ei hyppää kehään minua vastaan.
Laurénin ajatuksena on päästä ensin takaisin rankinglistoille ja katsoa sen jälkeen, tulisiko kovempia otteluita. Liekki palaa kuitenkin yhä kovaa.
– Ehkä MM-ottelu? Voimme toivoa sitä, se on tavoite.
Laurén on voittanut 38 ammattilaisottelustaan 32. Hän oli ylemmän välisarjan WBC-liiton maailmanmestari vuosina 2014–16. Vuonna 2018 hän voitti IBO-liiton tittelin.
Dopingtuomio taustalla
Laurén oli urheilu-urallaan ensin uimari, joka voitti 16 henkilökohtaista Ruotsin mestaruutta ja teki kolme Ruotsin ennätystä. Hän päätti uintiuransa vuonna 2004, kun unelma olympialaisiin pääsystä ei toteutunut.
Vuonna 2005 Laurén pidätettiin, kun hänen kotoaan löydettiin anabolisia steroideja. Hän sai doping- ja aserikoksista vuoden ja kahden kuukauden vankeustuomion.
Uusimmat
-
19:35
Viivi Lehikoiselta ikävä päivitys tilanteestaan – "Kuin kuolettavaa myrkkyä"
-
19:26
Huuhkajien jättilupaus kiinnostaa jo Euroopan suursarjoissa – avaa nyt hurjan maalivireensä saloja
-
19:22
Lue haastattelu kokonaan: Nordean johtaja lyhytsanainen ongelmista
-
19:16
Väitös: Suomen sotilaskurinpito ei täytä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimuksia
-
19:05
Eduskunnassa järjestetään ensi viikon keskiviikkona kuuleminen verkkopankkien käyttökatkoista – Nordea kutsuttujen joukossa
-
19:05
Valioliiga-puolustaja loukkaantui tiskatessa – kummallinen tapaturma oli viedä peukalon
-
18:58
Stubb Tavio- ja Essayah-kohuista: "Suomessa voi olla erilaisia mielipiteitä, mutta vain yksi linja"
-
18:56
Pankkiautomaattien toimimattomuus pöyristyttää asiantuntijaa: "Poikkeuksellista ja anteeksiantamatonta"
-
18:50
Liisan nerokas kikka juustokakkuun: Keksipohjasta parempi todella helposti!
-
18:30
Maailma koki historian toiseksi kuumimman syyskuun – Suomessa murskattiin ennätys
-
18:22
Terrori-iskun uhka nousi korkeaksi Norjassa – näin Supo reagoi
-
18:20
Stubbilla viisi pointtia Natolle, Ukrainalle ja Venäjälle – "Jos sallimme sen, koemme jotain, mitä ei ole toisen maailmansodan jälkeen nähty"
-
18:20
Lisa Marie Presleyn kirjassa erikoinen paljastus suhteestaan Michael Jacksoniin: "Hän sanoi olevansa vielä neitsyt"
-
18:10
Israel: Hizbollahin uusikin johtaja todennäköisesti eliminoitu
-
18:01
Hurrikaani Milton lähestyy Floridaa
-
17:50
Jättivirhe päätti HIFK-tähden pelit – yllättää nyt näkemyksellään: "Se teki aika hyvää minulle"
-
17:40
NHL-seura joutuu evakkoon hengenvaaralliseksi povatun hirmumyrskyn tieltä – "Tämä on stressaavaa"
-
17:39
Outo yksityiskohta kiinnitti huomion – näin Venäjän vakooja yritti saada suomalaisen diplomaatin koukkuun
-
17:28
Tiesitkö? Suomalaisella ja ruotsalaisella glögillä on selvä ero
-
17:18
Nordean ongelmat raivostuttavat asiakkaita – lainojen katoaminen ilahdutti silti Anssia: "Kiitos, Nordea!"
-
Lataa lisää