Ympäristö- ja ilmastoministeri Emma Kari (vihr.) sanoo, että kaikki suomalaiset tarvitaan mukaan säästötalkoisiin, jotta energian hinta ei karkaa käsistä.
Emma Karin mukaan suurin tarve energiansäästölle on edessä ensi talvena. Valtion toimet eivät tuolloin yksin riitä hillitsemään energian hintapiikkejä, Kari sanoo.
Kari piti aiemmin tänään tiedotustilaisuuden energiansäästöstä ja toimenpiteistä, joita jokainen voi arjessaan tehdä energian säästämiseksi.
Jokainen voimavarojensa mukaan
Muun muassa Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa ja Venäjään kohdistuvat talouspakotteet ovat nostaneet energian hintoja. Karin mukaan hintojen nousupaine koskee Suomessa erityisesti lämmöntuotantoa ja liikennettä.
– Jokainen voi osallistua energiansäästötalkoisiin omien voimavarojensa mukaan. Kodeissa voidaan esimerkiksi luopua öljylämmityksestä ja tehdä energiatehokkuutta parantavia remontteja, Kari sanoo.
– Jokainen asennettu ilmalämpöpumppu ja aurinkopaneeli on nyt isänmaallinen teko Suomen energiaomavaraisuuden puolesta.
Energiateollisuus ry:n mukaan Suomi on ennen sotaa tuonut noin kolmanneksen energiastaan Venäjältä. Riippuvuudesta pyritään eroon koko EU:n tasolla, mutta temppu ei onnistu käden käänteessä. Esimerkiksi Saksa ostaa merkittävän osan maakaasustaan ja öljystään Venäjältä.
Lue myös: Uusi ilmastoraportti julki - Maailman päästöt voidaan puolittaa vuoteen 2030 mennessä, mutta se vaatii ripeitä toimia
"Energiansäästön vipuvaikutus on suuri"
Tilaisuudessa Karin kanssa puhunut teknillisen fysiikan professori Peter Lund Aalto-yliopistosta sanoo, että Suomi ostaa tänä vuonna energiatuotteita Venäjältä arviolta noin kahdella miljardilla eurolla. Summa on puolittunut parissa vuodessa.
– Ennen korona-aikaa liikuttiin noin viidessä–kuudessa miljardissa eurossa. Viime vuonna summa oli noin kolme ja puoli miljardia, Lund sanoo.
Karin mukaan hallitus päätti energiapaketissaan kaksi viikkoa sitten noin 200 miljoonan euron lisätuesta kotitalouksien energiaremontteihin. Investointien rinnalla kansalaisten täytyisi Karin mukaan myös vähentää energian tarvettaan. Tähän on hänen mukaansa kolme tehokasta keinoa.
– Asiantuntijoiden mukaan parhaat keinot säästää energiaa ovat huonelämpötilojen laskeminen, lämpimän veden käytön hillitseminen ja autoilun vähentäminen, Kari sanoo.Professori Lundin mukaan vipuvaikutus on energiansäästössä merkittävä.
– Jos kaikki suomalaiset tiputtaisivat kotiensa sisälämpötilaa parilla asteella, säästettäisiin noin 1–1,5 prosenttia koko Suomen vuosittaisesta energiantarpeesta, Lund toteaa.