YouTube on jäämässä uuden suosikkipalvelun jalkoihin – sosiaalisen median ja suoratoiston maailma on "keikahtanut ylösalaisin"

AOP sosiaalinen media, tiktok, youtube, instagram
Julkaistu 07.09.2021 21:27

MTV UUTISET - KAUPPALEHTI

Videopalvelu YouTube on jäänyt kakkoseksi mobiilikäyttäjien keskimääräisissä katseluajoissa Yhdysvalloissa ja Britanniassa. 

Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC verkkosivuillaan.

Tutkimusyhtiö App Annien mukaan TikTok on suosiollaan jopa keikauttanut sosiaalisen median ja suoratoiston maailman ylösalaisin.

Lue myös: "Rokotteissa on paikannin ja rokote muuttaa dna:ta" – MTV selvitti, millaisia väitteitä lapset ja nuoret kohtaavat koronarokotteista somessa

Kokonaiskatseluajassa YouTube kuitenkin johtaa edelleen, koska sillä on selvästi suurempi käyttäjäkunta. Googlen omistamalla videopalvelulla on arviolta kaksi miljardia kuukausittaista käyttäjää, kun TikTokilla oli vuoden 2020 puolivälissä aktiivisia käyttäjiä noin 700 miljoonaa.

YouTube on siis ”kaiken kansan” videopalvelu, joka tavoittaa yleisöä laajasti, mutta TikTok onnistuu tehokkaammin koukuttamaan käyttäjänsä katsomaan videoita.

Britanniassa TikTok ohitti YouTuben keskimääräisissä katseluajoissa jo kesällä 2020 ja on siitä asti pitänyt johtoaseman. 

Yhdysvalloissa TikTok ja YouTube kävivät pitkään vuorotellen kärkipaikalla, kunnes tämän vuoden huhtikuussa TikTok nousi kärkeen ja on sen jälkeen siellä pysynyt.

Lue myös: Videojätti lähti kisaan TikTokia vastaan – lyhytvideoilla voi tienata tuntuvan summan

Tuoreimmat aiheesta

Sosiaalinen media