Suomalaisyritysten suhdannetilanne on jatkanut paranemistaan kesän aikana. Koronasta eniten kärsinyt matkailu- ja palveluala on nousemassa jälleen jaloilleen. Asia selviää Elinkeinoelämän keskusliiton tuoreesta suhdannebarometrista.
EK:n johtaja Sami Pakarisen mukaan toimiala- ja yrityskohtaiset erot kriisistä toipumisessa ovat kuitenkin suuria.
– Jos katsoo viime kevättä teollisuudessa, niin suurimmat yritykset ottivat eniten iskua. Se ei ihan vastaavalla tavalla edennyt pienempiin yrityksiin tai alihankintaketjuihin, Pakarinen sanoo MTV:n Uutisaamussa.
Pakarisen mukaan päivittäiset ruokakaupat ovat pärjänneet hyvin, mutta erikoiskaupat ja kivijalkakupat ovat kärsineet valtavasti rajoitustoimista.
– Joillakin sektoreilla kaikki ovat olleet yhtä lailla kärsijöinä. Matkailu- ja ravintola-alalla sekä pienet että suuret toimijat ovat olleet ongelmissa.
Katso video: EK:n johtaja Sami Pakarinen arvioi Suomen talouden tilannetta:
2:23
Rajoituksia on purettu ja lomakausi on hiljalleen päättymässä Suomessa. Yrityskenttä näkee nyt suhdannetilanteen kohtuullisen valoisana, Pakarinen sanoo.
– Toivottavasti pystymme pitämään yhteiskunnan auki. Rokotusten ottaminen on kaiken a ja o, jotta saamme pidettyä suomalaisilla työpaikat ja talous pyörimässä.
Pakarisen mukaan uusimmat työllisyystilastot näyttävät hyviltä ja hän toivoo kasvun jatkuvan.
– Jos vain saisimme vielä työvoiman saatavuusongelmat ratkaistua. Se on tällä hetkellä suurin tuotannon ja myynnin kasvun este, Pakarinen sanoo.
– Jo ennen koronaa meillä oli vakavia ongelmia työvoiman saatavuudessa ja nyt tilanne on kärjistynyt nopeasti. Me tarvitsemme nopeasti lisää työperäistä maahanmuuttoa ja panostuksia lupakäsittelyjen nopeuttamiseen. Tarvitsemme kannustimia, jotta työn vastaanottaminen on kannattavampaa.
Pakarisen mukaan on syytä katsoa myös verotusta, kuten ansiotuloverotuksen alentamista.
– Ansiotuloverotuksen keventäminen yhdellä prosenttiyksiköllä jokaisessa tuloluokassa vastaisi noin 4-5 prosentin palkankorotusta. Kaikki keinot kannattaa tässä vaiheessa tehdä, jotta kasvu jatkuisi.