Taatakseen parhaat yöunet, kannattaa välttää tiettyjä ruokia juuri ennen nukkumaanmenoa.
Kaikkein tärkein sääntö iltapalan kohdalla on se, ettei koskaan kannata syödä liikaa tai liian raskaasti ennen yöunia.
– Kehotan ihmisiä aina välttämään syömistä kolmeen tuntiin ennen nukkumaanmenoa, kertoo lääkäri Joseph Murray Men’s Health -lehden haastattelussa.
Nyrkkisääntö kannattaa painaa mieleen viimeistään nyt, mikäli nukahtamisvaikeudet tai yöllinen herääminen toistuvat häiritsevän usein.
Kun ihminen syö, aktivoituu myös ruoansulatus välittömästi. Muutaman tunnin ajan ruoansulatuselimistö käy siis kierroksilla ja saattaa myös ylläpitää vireystilaa.
Murrayn mukaan olotila saattaa kostautua myös vasta seuraavana päivänä tavanomaista väsyneempänä olotilana. Vaikka ruoansulatustoimet eivät herättäisi yöllä, voivat ne silti häiritä unta tietämättä.
Lääkärin mukaan pieni iltapala ennen nukkumaanmenoa on hyväksyttävää, mutta välipala kannattaa valita tarkoin. Vältä siis ainakin näitä ruokia juuri ennen nukkumaanmenoa.
1. Suklaa
Mitä todennäköisimmin suklaata sisältävät välipalat, kuten keksit, vanukkaat tai leivonnaiset, sisältävät runsaasti sokeria. Sokerin lisäksi suklaalla voi olla piristävä vaikutus toisinaan sisältämänsä pienen kofeiinimäärän takia. Valitse suklaan sijaan makean nälkään esimerkiksi banaani, jonka sisältämä magnesium voi auttaa nukahtamaan.
2. Rasvaiset ruoat
Maito, jogurtti, avokado, pähkinät, juustot ja jäätelö ovat huono vaihtoehto iltapalaksi. Sen sijaan vatsan täyttävät kokojyvätuotteet voittavat raskaat välipalat. Ennen nukkumaanmenoa nautitut hitaat hiilihydraatit nimittäin kiihdyttävät muun muassa serotoniinin ja melatoniin tuotantoa, mikä auttaa nukahtamaan. Vältä kuitenkin ylensyöntiä!
3. Happamat ruoat
Happamat ruoat aiheuttavat herkkävatsaisille erilaisia vaivoja, jotka varmasti estävät hyvän yöunen. Närästys lienee näistä oireista yleisin. Maatessa oireet voivat vielä pahentua! Valitse sen sijaan proteiinipitoinen kananmuna, jonka ruoansulatusjärjestelmä sulattaa nopeasti.
4. Alkoholi
Pienikin määrä alkoholia voi häiritä unirytmiä. Viinilasillinen voi auttaa nukahtamaan, mutta estää syvän unen vaiheen kokonaan. Jos alkoholia nauttii, tulisi se tehdä muutamaa tuntia ennen nukkumaanmenoa. Alkoholin sijaan kannattaa valita kiivi, jonka on todettu norjalaistutkimuksessa auttavan unettomuuden hoidossa. Antioksidanttirikas kiivi sisältää muun muassa serotoniinia, joka auttaa nukkumaan paremmin. Myös marjat ja monet hedelmät ovat hyviä iltapaloja.
Lähde: Men’s Health
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.