Huh, ruokaähkyn täyttämä Budapestin-reissu takana. Kun elämäni ensimmäinen tilaisuus syysreissuun koitti, nappasin kiinni. Piti keskittyä kaupunkiin, mutta ruokaan se horjahti. Moni on nauranut, kun kerroin sen olevan yllätys. Tiesin tutustuvani Budapestissa unkarilaisen keittiön molempiin ääripäihin, tähtirafloihin, kansankuppilaruokaan ja katuruokaan. En vain hahmottanut etukäteen kaupungin ylenpalttista ravintolakirjoa. Budapest on ruokamatkailijalle taivas. Tarjontaa löytyy laidasta laitaan ja hinnat ovat suurin piirtein puolet Suomen hintatasosta. Siinä missä maksat Suomi-lounaasta kympin, syöt vitosella täydellisen, suuren gulassiannoksen oluen kera. Jos olet tottunut korkeatasoisen raflan laskun olevan kahdelta syöjältä 200 euroa, saat sen Budapestissa satasella.
JA NE VIINIT... Vielä muutama vuosi sitten pidin Unkaria B-luokan viinimaana. Alkon kyykkyviinien kehtona. Nyt hävettää. Olen viime aikoina huomannut jokaisen Alkoon tulleen unkarilaisen viinin olevan erinomainen. Erityisesti yli 15 euron hintaryhmissä. Tunsin häpeän pistävän hetken kropassani sanoessani ensimmäisellä Budapestin ateriallani tarjoilijalle, että toisi annokseen sopivan viinin - jonkun paikallisen. Tarjoilija mainitsi, ettei heillä muita olekaan. Miten dorkana pitäisinkään tyyppiä, joka Italiassa tilaa tarjoilijalta annokseen sopivaa ITALIALAISTA viiniä? Ymmärsin kesken tarjoilijan lauseen olevani viinimaassa. Alko ei olekaan napsinut parhaita päältä (koska olisi?), vaan tuonut suurempien viinitalojen tuotoksia armeliaasti meidänkin ulottuville.
Maistoin reissun aikana reilua paria kymmentä unkarilaista viiniä. Puolta niistä muutaman cl annoksina, paria pullollisen puolikkaan. Unkarilainen viinimaailma on herkullisen villi. Siitä ei tule silti lemppariani. Se on kuin rämäpäinen persoona, jonka seura on hirvittävän hauskaa osuessaan kohdalle, mutta sitä ei millään jaksaisi joka päivä. Valittelen usein Alkon valikoimista puuttuvia persoonia, mutta Unkarista niitä tuntui löytyvän joka pullosta. Siksipä iskin lopulta matkalaukut täyteen paikallisia viinejä talvea piristämään. Pysyköön viininautiskeluni perusrunko Italia-Ranska-Espanja -kolminaisuudessa unkarilaisten viinien tarjotessa hurmaavaa vaihtelua.
HOTELLIMME osoittautui napakympiksi. Roombach Hotel sijaitsee juutalaiskortteleissa, keskellä ravintolakeskittymää. 300 m säteellä löytyi runsaudenpulaan asti vaihtoehtoja syömiseen ja lasillisille. Uuden hotellin huone ja aamiaistilat olivat viihtyisät ja palvelu erittäin ystävällistä. Iso suositus! 
LOUNAS MA. Nautimme ensimmäisen lounaamme heti saavuttuamme kaupunkiin. Két Szerecsen Bisztróssa havahduin ennalta hiukan lukemani unkarilaisen jugendin upeuteen. Ja sitähän kaupungissa riittää.
Fiksu, mutta rento bistro, jossa nautin erinomaisen kylmän lankullisen ankanmaksaa, ilmakuivattua mangalitzan kinkkua, kahdenlaista mangalitza-salamia, possunrasvalevitettä ja kasviksia. Vaimolle perinneruoaksi myöhemmin paljastunut annos supermureaa ja maukasta kanaa ruskeaan kastikkeeseen päin vivahtavan paprikasoosin ja pastan kera. Rasvainen, tumma ja tuhti annos. Ennen kaikkea silti maukas.
Lasku kahden suositteluviinilasillisen kera 24 euroa.
Két Szerecsen Bisztró, Nagymező u. 14, 1065 
ILLALLINEN MA. Ensimmäisen päivän illallisen olimme varanneet etukäteen, jotta ei ainakaan täytyisi säätää. Bock Bistróa on arvuuteltu seuraavaksi Michelin-tähden saajaksi. Tällä hetkellä sillä on maininta rengasfirman oppaassa. Mesta näyttää bistron prototyypiltä. Sanoinkin, että jos perustaisin bistron, haluaisin sen näyttävän pitkälti tältä, mutta lisäisin hitusen lämpöä mukaan. Korkeatasoisen Corinthia-hotellin yhteydessä oleva rafla tarjoilee perinteistä unkarilaista ruokaa modernilla twistillä. Palvelu on fiinin rentoa, paikoin lupsakasta. 
Alkuruoaksi gulassia, jossa höysteenä grahamlihapiirakkamaiseksi taikinoitua helmikanaa. Fressi, mutta syvä maku. Tasokasta, mutta rouheaa. Vaimolle alkuun savustettua sampea, viikunaa, paprikaa ja punasipulia. Makeutta, savua ja suolaisuutta - yhdessä täydellinen balanssi. 
Pääruoaksi à la carten ohi liitutaulumenulta äärimmäisen mureaa vasikan kieltä sinisimpukoiden ja kvittenipyreen kera. Kylkeen fyysisestikin irrallinen saksanpähkinäohratto. Kielen ja simpukoiden kombo kuulosti mielessä niin kauhealta, että se oli pakko valita. Piru vie, onnistuivat. Kaksistaan turhan suoraviivaisen voimakas, mutta sitrusmaisen kvittenipyreen kanssa yhdistelmä toimi erinomaisesti. Sivukipossa tarjottu ohrattokin sopi makumaailmaan, mutta pyöristi komboa turhaan ja oli muutenkin turha lisä.
Vaimolle kuhaa ja tuorejuustolla täytettyä creppiä paprikakastikkeella. Annoksen osaset jälleen yksittäin turhan mietoja tylsiä, mutta yhdessä rutkasti enemmän kuin osiensa summa ja positiivisesti uudenlainen kokemus.
Jälkkäriksi oli välttämätöntä maistaa absurdia jäätelökolmikkoa: tupakka, makkara ja miso. Päättelin oikein mison olevan huonoin. Jännä, mutta silti pliisu. Kylmä tunkkaisuus on erikoinen maku. Makkaramaku oli oikeasti paprikajäätelöä makkaramuruilla. Yllättävän fressi ja hauska. Tupakkajäde maistui alkuun cappuccinojäätelölle, mutta muuttui jännittäväksi poltteluksi. En ole elämässäni polttanut yhtäkään savuketta, joten röökimuistoihin ei voi verrata. Oikein herkullinen ja hyvällä tavalla hämmentävä kokemus, joka ei silti lisännyt houkutusta norttiaskin ostamiseen.
2 x 3 ruokalajin illallinen, 6 x suositusviinit, alkuskumpat, kahvit yht. 102 euroa.
Bock Bisztró, Erzsébet krt. 43-49, 1073 
