Elintarviketurvallisuusvirasto Evira suosittelee, että raakamaitoa käytettäisiin vain kuumennettavien ruokien valmistamiseen.
Eviran teettämän tutkimuksen mukaan yersiniabakteeri voi lisääntyä jääkaappilämpötilassa esimerkiksi raakamaidon joukossa jopa parissa päivässä niin, että se sairastuttaa myös terveen ihmisen. Sen vuoksi Evira suosittelee edelleen, että raakamaitoa käytetään vain kuumennettavien ruokien valmistamiseen.
Yersiniabakteerit ovat bakteereita, jotka voivat aiheuttaa ihmiselle suolistotulehduksen, yersinoosin. Yersiniabakteerit ovat salmonellan ja kampylobakteerin jälkeen kolmanneksi yleisimpiä ihmisten suolistotulehdusten aiheuttajabakteereita Suomessa. Yersinia pseudotuberculosis on aiheuttanut toistuvasti ruokamyrkytysepidemioita Suomessa. Sen tartunnan lähteeksi on osoitettu Suomessa kotimaiset kasvikset kuten jäävuorisalaatti, kiinankaali, porkkana ja raakamaito.
Eviran uusien tutkimustulosten mukaan Yersinia pseudotuberculosis -bakteeri kykenee lisääntymään jääkaappilämpötilassa sairautta aiheuttavalle tasolle yllättävän nopeasti, jopa 2–3 päivässä, vaikka raakamaidossa olisi alun perin vain pieni määrä bakteeria. Sen vuoksi Evira suosittelee, että raakamaito käytetään mahdollisimman nopeasti ja vain kuumennettaviin ruokiin.
Myös perusterveet ihmiset voivat sairastua
Evira selvitti yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa keväällä 2014 Itä-Uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla raakamaitoepidemiassa sairastuneiden ihmisten saamia bakteeriannoksia. Kyse oli laajimmasta Suomessa toistaiseksi esiintyneestä raakamaitoepidemiasta, jossa sairastuneita oli 55.
Tutkimuksessa selvitettiin sairastuneiden käyttämän raakamaidon määrää sekä yersiniabakteerin lisääntymisnopeutta raakamaidossa. Sairastumista aiheuttava annos osoittautui selvityksessä pienemmäksi kuin aiemmin on arvioitu. Selvityksissä todettiin, että riskiryhmien lisäksi myös perusterveet ihmiset voivat sairastua sellaisilla bakteerimäärillä, joita tutkitussa raakamaidossa oli.
Elintarvikkeiden myyntiaika ja viimeinen käyttöpäivä määritellään laboratoriossa tehtävien säilyvyystutkimusten avulla. Pilaantumista aiheuttavien bakteerien ja ihmiselle tautia aiheuttavien bakteerien määrä eivät aina kulje käsi kädessä. Niinpä joissain riskialttiissa elintarvikkeissa kuten raakamaidossa voi olla jo sallitun myyntiajan aikana tautia aiheuttavia bakteereita sellainen määrä, joka voi aiheuttaa sairastumisen.
Yersiniaa ei tutkita säännöllisesti
Lainsäädännön mukaan vain isoimpien raakamaidon myyjien on otettava näytteitä tuottamastaan maidosta sekä lehmien lannasta. Näytteistä tutkitaan maidon vaarallisimpia ruokamyrkytysbakteereita. Harvinaisempia taudinaiheuttajia kuten yersiniaa ei tutkita säännönmukaisesti. Yersinian esiintymistä raakamaidossa voidaan tehokkaimmin ehkäistä hyvällä lypsyhygienialla.
Raakamaito on aina riskituote, koska sitä ei pastöroida sen sisältämien bakteerien tuhoutumiseksi. Hyvä lypsyhygienia ja katkeamaton kylmäsäilytys vähentävät mikrobiologisia riskejä, mutta eivät poista niitä kokonaan. Kuumentamaton raakamaito on erityisen vaarallista lapsille, vanhuksille, raskaana oleville ja henkilöille, joilla on vastustuskykyä heikentävä perussairaus.
Lähde: Evira