Hanna Partasen "pro tip": Näin vältät palkokasvien aiheuttamat vatsaoireet

Hanna Partanen palkokasvit
Herkkävatsainenkin voi kokeilla palkokasveja, sanoo ravitsemusterapeutti Hanna Partanen. Shutterstock/MTV

Voiko herneitä, papuja tai linssejä syödä, jos on herkkävatsainen? Ravitsemusterapeutin mukaan voi. 

Huomenta Suomessa keskusteltiin keskiviikkona erilaisista proteiininlähteistä. Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen antoi omia vinkkejään proteiinien syöntiin.

– Aina sanon monessakin asiassa, että sekakäyttö on sallittua. Myös proteiininlähteissä, Partanen naurahti.

Tiesitkö? Palkokasvit sisältävät runsaasti sekä liukoista että liukenematonta kuitua. Jo yksi annos palkokasveja (1 dl tai noin 50–80 grammaa) päivässä lisäisi kuidun saantia noin 2–5 grammalla, eli noin 10–20 prosentilla. Lähde: Sydänliitto

Suomalaisten olisi Partasen mukaan varaa lisätä esimerkiksi erilaiten palkokasvien syöntiä. Näin tullaan näillä näkymin suosittelemaan myös syksyllä julkaistavissa uusissa ravitsemussuosituksissa. 

– On väläytelty, että tulisi jopa suositus, että palkokasveja tulisi syödä noin 100 grammaa päivässä. Herneitä, papuja, linssejä…

Palkokasveja herkkävatsaiselle?

Moni herkkävatsainen kokee palkokasvit sopimattomiksi ruokavalioonsa. Partasen mukaan palkokasveja voi kuitenkin syödä niin, etteivät ne aiheuta vatsaoireita.

– Sain juuri sähköpostia siitä, että kun nämä eivät monelle sovi, niin miksi niitä suositellaan?

– Yksi "pro tip": Jos käyttää tölkkipapuja tai -linssejä, ne kannattaa huuhdella hyvin, niin vatsaoireita joillekin aiheuttavat FODMAP-hiilihydraatit huuhtoutuvat pois.

Mehiläisen mukaan FODMAP-nimi tulee sanoista fermentoituva, oligosakkaridi, disakkaridi, monosakkaridi ja polyoli. Nämä kaikki ovat hiilihydraatteja, jotka eivät imeydy kunnolla ja päätyvät paksusuoleen, jossa bakteerit tuottavat niistä energiaa fermentoitumalla, eli käymällä.

Näin palkokasveista saa helposti vatsaystävällisempiä. Partanen myös suosittelee totuttautumaan palkokasveihin pikku hiljaa, jolloin myös vatsa tottuu niihin paremmin. 

On kuitenkin syytä muistaa, että joillekin runsas määrä palkokasveja voi silti aiheuttaa ärtyvän suolen oireyhtymään liittyviä voimakkaita vatsaoireita, kuten vatsan turvotusta, vatsakipua ja ummetusta tai ripulia.

Katso video: Mitä proteiineja kannattaa syödä? Ovatko kasviproteiinit automaattisesti parempi valinta? 

Mikä on kaikista ylivertaisin proteiinin lähde? Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen vastaa 6:16
Ravitsemusterapeutti Hanna Partanen vastaa. 

Lue myös:

    Parhaat ruokaohjelmat

    • card_kaappaus_keittiossa
      Kaappaus keittiössä

      Huippukokki Kari ‘Kape’ Aihinen rientää suomalaisten kotikokkien avuksi. Nirsoilu, napostelu ja liian yksipuoliset ruokavaliot jäävät historiaan, kun Kape palauttaa keittiöihin tekemisen ilon sekä tuo lautasille värejä ja terveellisiä, maukkaita ruokia. Tehdään keittiöstä taas kodin paras paikka!