Myös ravintola Fiasco? lopettaa, kertoo Helsingin Sanomat.
Perjantaina uutisoitiin, että pääosin mereneläviin keskittynyt helsinkiläisravintola Sue Ellen lopettaa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat.
Ravintoloitsija ja tunnettu sommelier Samuil Angelov vahvisti tiedon myös MTV Uutisille.
Lue myös: Huippukokki Henri Alén kertoo isosta muutoksesta – "Prosessi ei ollut yksinkertainen"
Fiasco? kiinni
Nyt Helsingin Sanomat kertoo, että samaan konserniin kuuluva, niin ikään Helsingin Etelärannassa sijaitseva ravintola Fiasco? sulkee myös ovensa.
Lehden mukaan italialaiseen keittiöön nojaava ravintola tiedotti asiasta perjantaina sähköpostitse ravintolan lahjakortin haltijoille.
Ravintolan nettisivuilla ei pysty enää tekemään varauksia tammikuun 25. päivän jälkeen.
Aiemmin ravintolatoiminnassa oli mukana myös ravintoloitsija ja tv-kokki Henri Alén. Hän kertoi tammikuun alussa myyneensä osuutensa Muru-konsernin ravintoloista: Ravintola Murusta, Pastiksesta, Fiascosta?, Villa Lillasta sekä Murun viinimaahantuonnista.
Lue myös: Taas yksi ravintola Helsingin paraatipaikalla lopettaa: "Ei ole riittänyt väkeä"
Katso myös: Henri Alénilla on hämmentävä tapa pilkkoa porkkanat
0:40