Jäikö pääsiäisestä yli suklaamunia? Jos suklaiset munat eivät enää maistu, ei hätää! Kaapin perälle jääneistä suklaamunista valmistat vähällä vaivalla toinen toistaan herkullisempia jälkiruokia ja naposteltavia.
Pääsiäisherkuttelun jälkeen suklaamunat saattavat tulla jo korvista. Vaikka näin olisi, ylijääneitä suklaamunia ei kannata heittää menemään tai jättää kaapin perukoille, sillä niistä valmistuu vähällä vaivalla aivan uudenlaisia herkkuja.
Kokeile valmistaa suklaamunista vaikkapa aamupalat kruunaavaa suklaalevitettä tai jälkiruoaksi sopivaa banaaniherkkua.
Suklaalevite
100 g suklaamunia
100 ml vettä
100 ml kermaa
75 g vaaleaa muscovado-ruokosokeria
ripaus merisuolaa
25 ml hasselpähkinä- tai muuta pähkinäöljyä
Riko suklaamunat paloiksi ja laita kulhoon. Mittaa pannuun vesi, kerma, sokeri ja suola ja anna kiehua muutaman minuutin ajan. Kaada kuuma seos suklaan päälle ja sekoita tasaiseksi massaksi. Anna jäähtyä noin puolen tunnin ajan. Sekoita öljy jäähtyneen seoksen joukkoon. Siirrä valmis suklaalevite puhtaaseen ilmatiiviiseen purkkiin. Levite säilyy huoneenlämmössä noin kaksi viikkoa, jääkaapissa noin kuukauden.
Grillibanaanit
4 kypsää banaania kuorineen
50 g pieniä vaahtokarkkeja
175 g suklaamunia
(kookoshiutaleita)
foliota
Tee banaanien keskelle pitkä viilto päästä päähän. Varo halkaisemasta banaaneja kokonaan. Levitä viiltoja varovasti käsin tai lusikan avulla ja täytä viillot suklaamunan palasilla, vaahtokarkeilla ja halutessasi kookoshiutaleilla. Tee foliosta banaaneille ”veneet” ja nosta banaaniveneet kuumaan grilliin 4–5 minuutiksi, kunnes banaanin kuori on tummunut ja täytteet sulaneet. Anna banaanien jäähtyä muutama minuutti ennen tarjoilua.
Lähde: TheSun