Makuja-sivujen kansikuva
Makuja

Jari "Bull" Mentula: "Jenkeissä rahka on lähestulkoon tuntematon käsite"

Amerikkalaiset eivät ole tottuneet käyttämään maitorahkaa samaan tapaan kuin suomalaiset.Shutterstock
Julkaistu 02.10.2015 14:55
Toimittajan kuva

Heli Mettänen

heli.mettanen@mtv.fi

Kehonrakentaja Jari "Bull" Mentula kertoi Makuja.fi-sivustolle, että Amerikassa maitorahkaa ei tunneta samaan tapaan kuin Suomessa.

Makuja.fi uutisoi vastikään siitä, kuinka kreikkalaisen jogurtin suosio on Amerikassa noussut viime vuosina hurjasti etenkin sen proteiinipitoisuuden vuoksi. Jari "Bull" Mentula kertoo, että Suomessa saman asian ajavaa maitorahkaa ei tunneta rapakon toisella puolella.

"Rahkaa syödään etenkin pohjoismaissa"

Suomessa maitorahka on suuressa suosiossa, ja sitä nauttii etenkin moni aktiivisesti urheileva ja vähähiilihydraattista ruokavaliota noudattava suomalainen.

– Jenkeissä rahka on lähestulkoon tuntematon käsite, Mentula kertoo.

– Maitorahkaa syödään etenkin pohjoismaissa. Myös Saksa on kova rahka-maa, mutta Jenkeistä sitä ei löydy juuri mistään, Mentula kertoo.

Maitorahka vs. kreikkalainen jogurtti

Asiantuntijan mukaan kreikkalainen jogurtti maistuu jenkeille sekä siksi, että sitä suositaan sen korkean proteiinipitoisuuden vuoksi että sen maun takia. Kreikkalainen jogurtti on makunsa puolesta täyteläisempää kuin maitorahka.

– Se on kyllä sangen hyvä jogurtti, Mentula toteaa.

Suomalaisten suosimassa rasvattomassa maitorahkassa on kuitenkin Mentulan mukaan yksi etu: se sisältää kreikkalaiseen jogurttiin nähden vähemmän rasvaa.

– Jos joutuisin valitsemaan, niin kyllä minä sen rahkan ottaisin, koska se on ravintoarvollisesti parempi, Mentula toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

Makuja