Syksy on erilaisten kaaliruokien kulta-aikaa.
Vinkkasimme MTV Uutisten Makuja-ruokasivuilla aiemmin ohjeen kotitalousopettaja ja ruokatoimittaja Pirjo Toikkasen supersuosittuun kaalilaatikkoon. Tämän suomalaisia kotikokkeja joka vuosi inspiroivan kaalilaatikon salaisuus perustuu totutusta poikkeavaan valmistustapaan.
– Minulla on oikein pehmeä ja hyvä kaalilaatikkoresepti. Sen salaisuus on, että en ruskista kaaleja tummaksi, enkä hauduta pitkään. Keitän kaalia muun valmistelun ajan, Pirjo kertoi kaalilaatikostaan muutama vuosi sitten.
Mehevän laatikon lisäksi sesongissa olevasta kaalista voi loihtia paljon muutakin! Pyysimme Pirjolta lisää vinkkejä kaalikokkailuun.
Lue myös: Oletko maistanut? Halpa ja terveellinen "pikaruoka", jota suomalaiset syövät hämmentävän vähän
"Muistan omasta lapsuudestani äidin kaalikeiton"
Keitot, ja juuri nyt sesongin ruokana kaalikeitto, ovat Pirjon mukaan ajankohtaisempia kuin arvaisikaan.
– Paitsi että ne ovat syyssäähän sopivia, lämmittäviä ja vatsaa hemmottelevia, ne kuuluvat planetaariseen ruokavalioon. Tämä ruokavaliohan edistää sekä maapallon että ihmisten hyvinvointia ja terveyttä, Pirjo vinkkaa ja jatkaa:
– Muistan omasta lapsuudestani äidin kaalikeiton.
Pirjon äidin kaalikeiton valmistus lähti siitä, että tilavaan kattilaan laitettiin luullinen lihapala, joka keitettiin täysin kypsäksi hitaasti hauduttaen liemessä. Mausteina käytettiin suolaa, pippureita, laakerinlehtiä ja jokunen roteva yrtinoksa. Lopuksi liha nostettiin esiin, luut poistettiin ja lihasta leikattiin siistejä suupaloja,
– Siivilöityyn liemeen lisättiin reilu määrä paloiteltua kaalia, porkkanoita, sipulia, ehkä valkosipulia ja jotain juuresta ja tietysti ne lihapalat. Sitten vaan keittämistä lisää, kunnes kaali ja muut kypsyivät. Keitto tuoksuikin hyvältä, ja maistui! Keitetyn lihan tuoksu on mielestäni herkullinen.
Kaalikeitossa on se hyvä puoli, että lihan määrä pysyy kohtuullisena hyvässä suhteessa kasviksiin.
– Kun valitaan mieluiten lammasta kaalin pariksi, aina parempi. Lampaathan laiduntavat luonnossa. Ja kaali, porkkanat, sipulit ynnö muut saadaan kotimaisina, lähellä tuotettuina.
Voit tehdä kaalikeiton esimerkiksi tällä perinteisellä ohjeella.
Lue myös: Pirjon kaalilaatikko-ohje on supersuosittu – täsmävinkki maustamiseen: "Tulee erityisen hyvää"
Katso myös video: Näin saat parsakaalista keitettyä täydellistä!
0:48