Suomalaisravintoloiden yrittäjät keksivät uskomattoman vaikeassa tilanteessa luovia ratkaisuja selviytyäkseen.
Videolla: Keittiömestari ja ravintoloitsija Kari Aihinen ja MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi kertoivat tiistaina Viiden jäljeen -ohjelmassa ravintoloiden katastrofaalisesta tilanteesta Suomessa.
Kerroimme jo aiemmin, miten koronakriisi on iskenyt katastrofaalisesti ravintola-alaan. Monien suomalaisravintoloiden asiakasmäärät ovat laskeneet lähelle nollaa, kun ihmiset pysyttelevät nyt kotona eristyksissä muista. Toivoa ei kuitenkaan ole vielä menetetty, vaan monet ravintolat ovat kehitelleet vaihtoehtoisia konsepteja, joilla kassavirtaa edelleen saadaan loihdittua.
Esimerkiksi helsinkiläinen ravintola Oran keittiömestari ja ravintoloitsija Sasu Laukkonen päätti muuttaa Michelin-ravintolansa väliaikaisesti sushitehtaaksi.
– Otan meidän neljän hengen tiimin ja harjoittelijan, tilaan tarvikkeet aina kalasta sushiriiseihin ja puikkoihin ja muutan ravintolan sushitehtaaksi, jotta voimme myydä 15 euron sushibokseja päivästä iltaan. Olisi ihan käsittämätöntä, että nyt valmistelisin Oran ruoat nollasta neljälle ihmiselle ihan vain siksi, että Michelin-status säilyisi. Miksi emme voisi siis ilahduttaa ihmisiä ja tuoda pienen valonpilkahduksen kaiken keskelle, Laukkonen kertoi aiemmin MTV:lle.
Sushin takeaway-myynti alkoi Orassa keskiviikkona puolilta päivin ja kymmeniä bokseja meni välittömästi kaupaksi.
Helsinkiläisravintola muuttuu myös pizzeriaksi
Helsinkiläinen skandinaaviseen ruokaan normaalisti keskittyvä ravintola Krog 16 on sen sijaan parhaillaan muuttumassa lounasravintolan lisäksi pizzeriaksi. Normaalisti Krog 16 toimii lounas-, kokous- ja tilausravintolana. Päätös konseptin muuttamisesta tehtiin, kun ravintolan lounasasiakasmäärät alkoivat pudota radikaalisti.
– Meillä on kabinettitilaa ja neliöitä yhteensä 550, eli aika paljon maksettavaa vuokraa. Vuokranantajalta saimme onneksi hieman helpotusta, mutta potti on silti iso. Vielä pari viikkoa sitten lounaalla kävi parisataa asiakasta ja jonoa oli ulos asti. Nyt on ollut maksimissaan 50 ja ei se millään riitä laskuihin, Krog 16 -ravintolan Markus Nikko kertoo.
Nikko päätti tehdä pienen investoinnin ja hankki ravintolalle edullisen mutta tehokkaan Ooni-pizzauunin. Tarkoituksena on nyt paistaa asiakkaille pizzaa, jota voi syödä paikan päällä, ostaa mukaan tai tilata kotiinkuljetettavaksi. Myynti alkaa heti, kun pizzauuni vain saapuu, mahdollisesti jo tänä perjantaina.
– Kynnys pizzan ostamiseen suomalaisilla pieni, siksi siihen päädyimme. Olen myös itse suuri pizzanystävä ja teemme monesti henkilökunnalle täällä pizzaa. Meille ei tule ihan perinteistä pizzalistaa, vaan teemme meidän makuista, skandinaavista pizzaa. Voi olla esimerkikiksi kantarelleja tai pikkelöityjä korvasieniä.
Nikko toivoo, että pizzamyynnin ansiosta ravintola voisi vielä peruuttaa henkilökunnalle ilmoitetut lomautukset. Henkilökunnalle on joka tapauksessa vielä maksettava ainakin kahden viikon palkka, joten kassavirtaa tarvitaan.
– Nyt mitataan toden teolla yrittäjien paineensietokyky ja kestävyys. Joko konkurssi tai luovaa ratkaisua, Nikko summaa.
Michelin-kokki myy keittoa ämpäreissä Porvoossa
Porvoossa puolestaan on päädytty päivittämään Vanhan Porvoon Glassikko -ravintolan toimintaa poikkeusoloissa. Huippuravintola aloittaa Porvoossa keittojen myynnin ja isommat annoskoot myydään ämpäreissä.
Keittoa voi aluksi noutaa ravintolasta, mutta lähipäivien aikana yritys koittaa saada myös kotitoimitukset lähialueille toimimaan. Keittoja on saatavilla joka viikko ainakin huhtikuun loppuun asti maanantaista torstaihin. Mukaan annetaan myös annos Vanhan Porvoon Jäätelötehtaan jäätelöä. Perjantaista sunnuntaihin Glassikosta tarjoillaan puolestaan suosittua pizzaa.
Keittolounaat otetaan valikoimaan normaalin buffetlounaan sijasta.
– Meidän on pakko reagoida muuttuvaan markkinaan. Turvataksemme henkilöstömme työpaikat, ajattelimme ihmisten tarvitsevan tällä hetkellä kunnon lohturuokaa, ja mikä olisikaan parempaa kuin lämmin keitto. Valikoimassa tulee olemaan muun muassa kermainen kalakeitto, kertoo Michelin tähdelläkin palkittu kokki Samuli Wirgentius.
– Tämä poikkeusajan muutos pakottaa ravintolat luoviksi ja me aiomme ainakin taistella arjen helpotuksen puolesta ja laittaa keittiössä kaiken ammattitaitomme peliin, jatkaa Wirgentius.